Ensimmäinen vaelluspäivä (5. matkapäivä)

Marangu Gate - Mandara Hut, nousua 900 m, matka 7 km, vaellusaika 6 tuntia

• aamiainen Kilemakyaro Mountain Lodgessa
• autokuljetus portille (n. 40 km)
• nousu vuoristosademetsässä
• majoittuminen Mandara Hutille

Aamiaisen jälkeen olimme valmiit lähtemään vuorelle. Bussien kyytiin vaan ja kohti Marangun porttia. Automatkan aikana ehti jälleen kerran ihmettelemään vuoren valtavaa kokoa, kun autollakin sen kiertämiseen menee tunteja. Ensimmäinen kilometri nousua saavutetaan auton kyydissä, kun puiston portti on vajaassa kahdessa kilometrissä. Portilla tapasimme pääopas Williamin, tuttu mies monista suomalaisista matkakertomuksista, sekä apuoppaat, kokit ja kantajat. Ryhmämme, jonka kokoonpano oli 20+1, vahvistui vielä yli kolmellakymmenellä paikallisella. Rekisteröintien aikana oli vielä hyvää aikaa täyttää juomapussit ja kiristää repun hihnat lähtöä varten. Vielä viimeiset sanat puiston johtajalta ja lähdimme matkaan kantajien vielä ihmetellessä kuormansa määrää.

lähtövalmistelut portilla

Heti ensi metreiltä huomasi, mikä on nk. pole pole -vauhti. Se on vauhti, mitä voisi kuvitella käyttävänsä silloin jos yrittäisi kulkea mahdollisimman äänettömästi eteenpäin, eli hiiviskellä. Onneksi mukana oli kävelysauvat, ettei vauhdin puutteen takia kaatunut sivulle. No, ehtiihän sinne vuorelle vähän hitaamminkin ja jää parempaa aikaa katsella ympärilleen ja ottaa valokuvia. Jälleen kerran ensimmäinen tunti reppu selässä oli kaikkein vaikein, tauon jälkeen selkä oli jo tottunut ylimääräiseen, tosin kevyehköön, reppuun.

Ensimmäisenä päivänä kuljimme vuoristosademetsän läpi, joka oli todella nimensä veroinen. Paljon kasveja joka puolella ja siellä täällä pieniä puroja ja vesiputouksia. Polku oli hyvässä kunnossa, sateella olisi ollut varmasti toisin. Vähän vihiä antoivat syvät ojat, joita polulle on rakennettu runsaasti. Matkalla on muutama ikävä kivikko, jota ei olisi mukava kiipeillä sateella. Eläimiä ei näkynyt, kyllä ne näin isoa ja äänekästä ryhmää karttelivat, mutta apinoiden ja lintujen ääniä kuului silloin tällöin.

Suunnilleen puolessa välissä pidimme lounastauon ja aukaisimme eväspaketin sisällön, joka tuli hyvinkin tutuksi seuraavina päivinä: kaksi kolmioleipää eri täytteillä joista toinen maapähkinää ja toinen jotain hilloa, huonosti keitetty kananmuna josta kuori ei tahdo irrota millään, alumiinifoliossa kanan tms. koipipaloja ja joitakin tunnistamattomia hedelmiä. Lisukkeena kuumaa teetä. Tähän on tottuminen, jos eivät omat rusinat maistu.

ensimmäisenä päivänä sademetsässä

Lopulta kuuden tunnin jälkeen saavuimme Mandaralle. Kolmionmallisia majoja on rakennettu rykelmään sademetsän kupeeseen. Makuupaikkoja täältä löytyy 60. Ryhmä marssitettiin jonossa ruokalan yläkertaan ja osoitettiin makuupaikat. Kolmiomökin vintille ryhmämme ahtautui tavaroineen ja alkoi ihmetellä ahtautta. Alkujärkytyksen jälkeen tavarat oli saatu joten kuten omille paikoilleen. Hyvänä puolena oli, että alas syömään ei ollut pitkä matka. Päivällinen tarjottiin pitkältä pöydältä kukallisilta lautasilta, ja noudatti myöhemmin suunnilleen samaa kaavaa. Aluksi jotain keittoa, sitten pastaa, perunaa, kastiketta, pihviä ja jälkiruuaksi jotain hedelmää ja teetä. Tällä retkellä ei nötköttiä syöty vaan oikeata liharuokaa.

Mandara Hut 2700 metrissä

Afrikkalainen aurinko sammuu kuin katkaisijasta väännettynä puoli seitsemän jälkeen. Seitsemään mennessä oli ryhmä kömpinyt vinttikomeroon makuupusseihin odottamaan aamua, joka alkaisi jo yhdentoista tunnin kuluttua. Kyllähän sitä voi yrittää nukkuakin tai vain maata rauhallisesti, kuunnellen apinoiden mekastusta läheisissä puissa. Tärkeintä on lepuuttaa jalkoja tulevia päiviä varten. Huonona puolena ruokalan yläpuolella nukkumisessa on, että alakerrassa tuntui olevan huonekaluinventaario käynnissä myöhään illalla ja aikaisin aamulla. Sen verran ahkerasti siellä laahattiin pöytiä ja penkkejä lattiaa pitkin. Lisäksi vaelluskengistä tulee melkoinen meteli yöllä, kun porukka laukkaa vessassa. Herkkäunisille suositellaan korvatulppia.

Toinen vaelluspäivä (6. matkapäivä)

Mandara Hut - Horombo Hut, nousua 1080 m, matka 12 km, vaellusaika 8 tuntia

• lähtö Maudi-kraatterin kautta
• nousu kanervanummella
• majoittuminen Horombo Hutille
• vuoristotaudin alkua

Aamu alkoi kunnollisella joukkohärdellillä, kun kaikki yrittivät taskulamppujen valossa saada omia vaatteitaan päälle ja tavaroitaan pakattua. Aamiainen meinasi jäädä puoliksi syömättä, kun kaikilla oli niin kiire eteenpäin. Muna- ja pekonilautasellisen ehti osa vielä heittää tuulensuojaan ennen pihalle siirtymistä. Lähdimme reippaasti eteenpäin pole pole -vauhtia ja otimme tuntumaa läheiseen Maudi-kraatteriin. Parikymmentä metriä halkaisijaltaan ja viitisen metriä syvä kuoppa ei vakuuttanut, vaan halusimme nähdä jotain isompaa. Turha meille esitellä näitä golfpallon mentäviä reikiä.

Maasto muuttui kuin veitsellä leikaten kanervanummeksi. Puita näkyi vielä parin tunnin ajan, sitten nekin loppuivat. Yllättäen maisema paranee, mitä ylemmäksi noustaan. Lounaalle tuli kanssamme pari valkoniskakorppia, joille maistuivat ylimääräiset eväämme. Ilma viileni vähitellen ja pilviraja alkoi jäämään alapuolelle. Aina välillä yksittäinen pilvi nousi rinnettä pitkin ja näkyvyys putosi pariin kymmeneen metriin. Muutamassa minuutissa aurinko paistoi taas täysillä. Todella nopeita säätilan vaihteluita, onneksi sateet pysyttelivät alempana.

toisena päivänä kanervanummella

Kahdeksan tunnin kuluttua Horombo Hut putkahti mutkan takaa esiin. Pihalle pysähdyksiin, reppu maahan ja lisää takkia päälle. Nopea kumartuminen sai aikaan tykyttävää kipua päässä, kaikkia nopeita liikkeitä on muistettava välttää, ollaanhan jo yli 3700 metrissä. Matkalla oli tuntunut vähän outoa tunnetta takaraivossa, mutta ei mitään pahempaa. Majoituspaikaksi osoitettiin taas ruokalan yläkertaa ja pienestä nurinasta huolimatta kaikki sujui jo rutiinilla. Makuupaikkoja Horombolla on 120, se on pysähtymispaikka sekä nousijoille että laskeutujille. Ruokalassa on koko ajan valtava tohina kun ryhmiä tulee ja menee syömään jatkuvana virtana. Nukahtamisesta ei tahtonut tulla aluksi mitään kun lepopulssi hakkasi sadan lyönnin tuntumassa.

Horombo Hut 3700 metrissä

Kolmas vaelluspäivä  (7. matkapäivä)

Horombo Hut

• totuttautumispäivä
• retki seeprakallioille

Aamulla makuupussia pakatessa huomasi taas olevansa korkeammalla kuin tavallisesti. Ponnisteluja tarvitaan suhteettoman monta ennen niin yksinkertaisen homman tekemiseen. Aamiaisen jälkeen lähdimme kolmen tunnin totuttautumisretkelle katsomaan seeprakallioita. Retkellä nousimme aina 4060 metrin korkeuteen saakka. Ylöspäin meno tuntui entistä vaikeammalta, mutta kun palasimme takaisin Horombolle, olo parani heti. Saimme muistutuksen vuoren vaarallisuudesta, kun näimme erästä amerikkalaista rouvaa kuljetettavan paareilla kiireesti alaspäin. Oli kaatunut edellisenä yönä naama edellä kivikkoon pimeässä noustessa.

retkellä seeprakallioille

takaisin Horombolle

Loppupäivä menikin sitten rauhallisesti läheisen puron rannalla olevia jättimäisiä villakoita ihmetellen. Näköalavessan viereltä löytyy käymisen arvoinen kallionharjanne, jos ei ole vielä saanut tarpeekseen maisemasta. Olimme ensimmäisinä illallisilla ja ruokailu sujui todella ripeästi. Meinasivat viedä lautasta haarukan alta pois jos ei ollut tarkkana. Pihalla odotteli vuoroaan monta muuta ryhmää, eikä loppujen lopuksi kaikkia saatu edes sisälle syömään. Auringonlasku oli näyttävä kun horisontti on vinossa. Ilta oli kirkas ja kaupungin valot vilkkuivat kaukana alhaalla. Vihdoinkin pääsimme pois ruokalan yläkerrasta ja majoitumme neljän ja kuuden hengen mökkeihin, joissa nukkuminen oli helpompaa vaikka vähän kylmempää. Yöllä oli jo pakkasta, aamulla lätäköt olivat jäässä.

auringonlaskua Horombolla