Ennen näköpuhelinta

Ranskassa puhelimenkäyttäjä voi istua olohuoneessaan ja silmäillä 
                     
viimeisiä pörssikursseja tai perehtyä päivän horoskooppiin 
                     
puhelinnäyttöpäätteeltään. Maanviljelijä voi tutkia lannoitusohjelmia
                     
tai viimeisimpiä säätiedotuksia. Joitakin vuosia sitten aloitettiin
                     
Ranskassa Minitel-niminen puhelinluettelo- ja tietopalvelujärjestelmä.
                     
Melko nopeasti muodostui joitakin erikoispalvelualueita: esim.
                     
seksinälkäinen voi tyydyttää tarpeensa näppäilemällä toiveensa 
                     
sähköisessä "ilotalossa". Ranskalaiset kutsuvat näitä viestintäpalveluja 
                     
nimellä Minitel Rose, vaalenpunainen Minitel. Jos moinen meno 
                     
alkaa kaivertaa katolisen ranskalaisen mieltä hän voi myös ripittäytyä 
                     
saman päätteen ääressä. 
                     
Jo kolme ja puoli miljoonaa ranskalaista kotia on avannut ovensa 
                     
Minitelille. Puhelintilaajat voivat valita puhelinluettelon tai 
                     
ilmaisen näyttöpäätteen välillä. Näyttöpäätteen kuvaruutuun saa
                     
tarvitsemansa puhelinnumeron. Samasta laitteesta avautuu
                     
mahdollisuudet tuhansien avoimeen tietoverkostoon liittyvien 
                     
palvelujen nauttimiseen. Minitel tuli ranskalaisiin koteihin Ranskan
                     
posti- ja telehallituksen DGT:n aloitteesta, ilman poliittista 
                     
keskustelua tai päätöksentekoa.
                     
                     
                     
Suomessakin on vastaavaa tekeillä. Minitelin mallin mukainen kokeilu
                     
aloitetaan 2-4 paikkakunnalla. Hanke kulkee nimellä Yleinen tietoverkko
                     
ja kansalaisen tietoasema. Asialla ovat liikenneministeriö, valtion
                     
varainministeriö, posti- ja telehallitus sekä yrityksistä muun muassa
                     
Nokia ja Lohja. Posti- ja telelaitos on rakentanut koko maan kattavan
                     
teknisesti ja toiminnallisesti hyvin modernin palveluverkon, jonka
                     
nimi on TeleSampo. Tästä verkosta on pääsy suomalaisiin videotex-
                     
palveluihin, noin kymmeneen tärkeimpään eurooppalaiseen videotex-
                     
järjestelmään, lukuisiin muihin koti- ja ulkomaisiin tietopalveluihin,
                     
sanomanvälitysjärjestelmiin ja tuhansiin tietokantoihin ympäri maailmaa.
                     
Nykyään Suomessa on noin kahdeksankymmentä julkista tietokantaa.
                     
Tämä kaikki on todella jo olemassa Suomessa. Vasta päättyneillä 
                     
Toimisto tarvikkeiden-messuilla esiteltiin PTL:n valmiita puheli-
                     
näyttöpäätteitä ja näillä laittella oli mahdollisuus tutustua 
                     
olemassa oleviin tietoverkkoihin ja -palveluihin. Näin Suomessakin 
                     
on asiaa valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa ilman keskustelua tai
                     
poliittista päätöksentekoa. Mistä sitten pitäisi keskustella?
                     
 
                     
Pitääkö  sähköisissä postilaatikoissa olla täydellinen
                     
mielipiteen ja sanomisen vapaus? Sanomisen vapaushan sähköisissä 
                     
postilaatikoissa on erilaista kuin esim. sananvapaus lehdissä.
                     
Lehdissä tekstin valikoi ja toimittaa lehden tekijät, toimituskunta.
                     
"Bokseissa" sanomisia valvoo sysop, mutta miten hänen pitää suhtautua 
                     
esim. private-mail:iin. Päteekö tässä ns. postisalaisuus? 
                     
Kuuluuko vapauteen vapaus välittää seksiin liittyviä viestejä? 
                     
Antaako päiväkahviseuraa ja muuta matkaseuraa etsiville palstatilaa? 
                     
Nämä tietysti on mahdollisesti ilmaantuvia ääritapauksia, mutta
                     
jo nyt löytyy töhertelijöitä. Jotkut ovat ottaneet suorastaan
                     
harrastuksekseen törkeyksien riimustamisen tai piirustamisen
                     
viestinvälitysjärjestelmiin, sama se onko kyseessä julkinen
                     
järjestelmä kuten Elisa tai harrastajien pystyttämä boksi. 
                     
                     
                     
Onko järkevää, että joka kodissa olisi pääte? Voitaisiinko
                     
päätteet sijoittaa esimerkiksi kirjastoihin? Kirjastoissa on jo nyt
                     
tietokantoihin perehtyneitä työntekijöitä. Kirjastoista haetaan 
                     
usein tietoa eikä vain lukemista ajanvietteeksi. Näin tietoa- 
                     
janoava tulisi tietoa hakemaan paikkaan, josta hän on sitä 
                     
aikaisemminkin tottunut hakemaan. 
                     
Tai perustettaisiinko Ruotsin ja joidenkin muiden maiden mallin 
                     
mukaisia tietotupia (telecottages)? Tietokoneita harrastuksenaan 
                     
pitävät hankkivat joka tapauksessa itse koneensa eikä heille 
                     
riittäisi puhelinpäätteen kaltainen rajoitettu laita. 
                     
Sellaiset, joka eivät välttämättä halua tietokonetta kotiinsa 
                     
voisivat mennä noihin tietotupiin. Laitekehittäjät Nokia ja Lohja 
                     
varmasti haluaisivat päätteen joka kotiin, koska saisivat näin 
                     
mahdollisimman suuret laitevalmistustilaukset.  
                     
                     
                     
Harrastelijoiden keskuudessa sähköiset postilaatikot ja tietopankit on
                     
ennestään tuttuja. Ensimmäinen suomalainen "boksi", CBBS Helsinki,
                     
avattiin kesällä 1982. CBBS Hesassa oli Brain Wave I-merkkinen 
                     
CP/M-kone ja massamuistina 400-kiloinen levykeasema.
                     
Harva olisi tuolloin osannut kuvitella, että kuuden vuoden kuluttua 
                     
niitä olisi jo satakertainen määrä. Kolmen vuoden kuluttuakaan ei 
                     
ollut kuin viitisen boksia. Moni kokeneempi "liikennöitsijä" muistelee 
                     
liikutuksella Cammoansa, jossa terminaalisoftana käytettiin paririvistä
                     
basic-pääteohjelmaa. Sellaisista hienouksista kuin pienet kirjaimet tai
                     
puhumattakaan "skandeista" ei ollut hajuakaan. 
                     
Nykyään suurissa purkeissa voi olla parikymmentä käyttäjää 
                     
samanaikaisesti. Muistin tila on ilmaistavissa "megoissa" ja nopeus
                     
on kasvanut huimasti. Vaikka boksit yleensä ei maksa kuin puhelin-
                     
laitoksen käyttömaksut on joukkoon ilmestynyt muutamia maksullisiakin.
                     
                     
                     
Atk on todenteolla tunkeutumassa joka kotiin tahdottiinpa 
                     
sitä tai ei. Nyt se tapahtuu puhelinpäätteen muodossa. Tietokoneesta 
                     
on tulossa yhtä tavanomainen ja yleinen kuin puhelimesta tai 
                     
televisiosta. Kehityksellä voi olla arvaamattomia seurauksia.
                     
Jotain suuntaanäyttävää varmasti on selvinnyt harrastajien perustamissa 
                     
bokseissa. Vaikkakin harrastajat on erikoistapaus verrattuna 
                     
"tavallisiin ihmisiin", joiden kohdalla pitää vielä keksiä keinot 
                     
miten poistaa tietokoneeseen liittyvät pelot. 
                     
                     
                     
                     
                     
                     
                     
                              Seikkaillessa boksien puurakenteissa
                     
                              lohduttanee Hitchhikerin guiden
                     
                              kannessa ollut teksti: Don't panic!
                     
                                     
                     
                                                Jan Alanco

Takaisin

(C) Marko, Suomen Atari-sivut / ArkiSTo 2003