Lajiluuppi: Maaeläimiä safarilta
|
|
Muutamia helposti tunnistettavissa olevia maaeläimiä, joita voi safarilla kohdata. Näitä kaikkia ei kuitenkaan yhden safarin aikana tule nähtyä. Kuvat eivät ole keskenään mittakaavassa. Nimen perässä on myös E: englanninkielinen sekä joissakin myös S: suahilinkielinen nimi.
|
Afrikannorsu; E: African elephant; S: Tembo, Ndovu
Maailman suurin maaeläin. Liikkuu pienissä perheryhmissä, mutta voidaan tavata myös yli sadan yksilön laumoissa. Esiintyy yleisesti puistojen alueella, runsaasti erityisesti Tarangiressa ja Manyarassa. Rauhallinen kasvinsyöjä, joka ei yleensä häiriinny lähellä olevasta autosta. Kun norsu hermostuu, huomaat sen varmasti (vinkki: levitetyt korvat, toitotus ja kohti juokseminen). Tekevät useimmiten kuitenkin vain valehyökkäyksiä. Uroksen paino voi olla jopa yli 6000 kg.
|
Afrikanpuhveli (kafferipuhveli); E: African buffalo; S: Mbogo
Rauhallinen kasvinsyöjä, saatetaan tavata jopa useamman tuhannen yksilön ryhmissä. Lauman keskelle ei kuitenkaan ole hyvä joutua, on kaikkein vaarallisin maaeläin jalkaisin kulkevalle ihmiselle. Paino jopa 850 kg.
|
Aroseepra; E: Common zebra; S: Punda milia
Yleinen savannin hevoseläin. Melko arka eläin, jonka lähelle ei pääse kunnolla kuin Ngorongoron kraatterissa. Liikkuvat pienissä ryhmissä. Serengetissä voi olla tuhansien yksilöiden vaeltavia laumoja, jotka soluttautuvat usein gnuiden joukkoon. Suurestakin seepralaumasta voi erottaa pienemmät yhdessä pysyvät perheryhmät. Ääntely kiljahtelevaa haukuntaa, joka erottuu selvästi varsinkin öisin. Raidoistaan seepra tunnetaan, joten kuvio on yksilöllinen. Nyökyttelee päätään edestakaisin, kun on hyvällä tuulella.
|
Dikdik, Kirkindikdik; E: Kirk's dikdik; S: Digidigi
Pienin (korkeus alle 50 cm) antilooppi. Vaaleat laikut silmien ympärillä ja pitkulainen kuono. Elää pareittain. Uroksella pienet pystyt sarvet. Erottaa hieman suuremmassa kalliohyppijästä siitä että nämä liikkuvat vain maassa eivätkä kallioilla. Varsinkin Tarangiressa on hyvät mahdollisuudet kohtaamiseen.
|
Genetti; E: Common genet
Yöaktiivinen sivettielämiin kuuluva eläin. Sivetit eivät kuitenkaan ole kissaeläimiä. Tavataan erityisesti Ndutu Safari Lodgessa, jossa tulevat illalla kiipeilemään päärakennuksen kattorakenteisiin.
|
Gepardi; E: Cheetah; S: Duma
Maailman nopein maaeläin, nopeus saalistaessa jopa yli 110 km/h. Rakenteeltaan hoikempi (paino alle 60 kg) ja vaaleampi kuin leopardi. Turkin kuviot mustia täpliä. Helppona tuntomerkkinä päässä silmien alapuolelta suupieliin ulottuvat tummat juovat. Tavataan avoimilla tasangoilla ja valoisilla puusavanneilla, tarvitsee juoksutilaa saalistamiseen. Kohtaaminen ei yleistä, koska piiloittelee päiväsaikaan. Tavataan todennäköisimmin Serengetin eteläosan ruohotasangoilta ja Seroneran ympäristöstä.
|
Gnuantilooppi, juovagnu; E: Wildebeest, brindled gnu; S: Nyumbu
Savannin klovni, yleinen laumaeläin kaikkialla tasankomailla. Serengetissä 1,3 miljoonan yksilön vuosittainen vaelluskierto on maailman suurin maaeläinyhdyskunta. Ääntelee metallisointisella röhkivällä äänellä. Tarun mukaan on maailman alussa kasattu muilta elämiltä ylijääneistä varaosista.
|
Grantingaselli; E: Grant's gazelle; S: Swala granti
Avoimien ruohotasankojen gaselli. Erottaa pienemmästä thomsoningasellista parhaiten valkoisesta perästä, joka ulottuu hännän yläpuolelle. Kyljen musta vyö puuttuu kokonaan, tai ei ole niin selkeärajaisesti erotettavissa. Naarailla on pienemmät sarvet kuin uroksilla, muuten ovat keskenään samannäköisiä. Serengetin vaelluskierrossa on arviolta 30.000 yksilöä.
|
Gueretsa; E: Guereza colobus; S: Mbega
Tuuheaturkkinen ja valkohäntäinen puiden latvustojen asukki. Tavataan enimmäkseen sademetsävyöhykkeillä Arushan ja Kilimanjaron kansallispuistoissa.
|
Hirviantilooppi; E: Eland; S: Pofu
Maailman suurin antilooppi, lähes 950 kg painoinen. Selvästi muita antilooppeja suurempikokoisempi, selän korkeus on lähes kaksi metriä. Urokset harmaita ja naaraat hieman punertavampia, molemmilla suorat kierteiset taaksepäin osoittavat sarvet.
|
Impala-antilooppi; E: Impala; S: Swala pala
Yleisimpiä laumassa eläviä antilooppeja. Tavataan useamman kymmenen, jopa sadan yksilön laumoissa pensaikkoisilla savanneilla, ei liiku täysin avoimilla alueilla. Kaksivärinen ruskea kylki ilman raitoja ja valkoinen vatsa, takapuolella mustat pystyraidat. Lisäksi mustat läikät alhaalla takajaloissa sekä kyljessä lonkkien edessä. Ainoastaan uroksilla on sarvet. Paetessaan tekee pitkiä loikkia jalat vaaka-asentoon ojennettuina.
|
Isokudu; E: Greater kudu; S: Tandala kubwa
Suurikokoinen ruskea antilooppi, jolla kyljessä valkoisia raitoja. Uroksella pitkät, suorat ja kierteiset sarvet. Etelässä Ruahan kansallispuistossa on hyvät kohtaamismahdollisuudet, pohjoisen puistoissa on harvinaisempi.
|
Kalliohyppijä; E: Klipspringer; S: Ngurunguru, Mbuzi mawe
Kallioilla elävä pieni (korkeus alle 60 cm) harmaaturkkinen antilooppi. Tunnistaa pystyistä sorkista. Uroksilla pienet pystyt sarvet. Erottaa hieman pienemmästä dikdikistä siitä, että nämä liikkuvat enimmäkseen kallioiden päällä. Elävät pareittain. Varma tapaamispaikka Lobossa juuri ennen lodgea olevien kallioiden päällä.
|
Kalliotamaani; E: Black-necked rock hyrax, dassie; S: Swah, pimbe
Norsun lähisukulainen, joka elää kallioilla ja kopjeilla. Olemukseltaan kuin ylikokoinen marsu (alle 60 cm pitkä). Rinnakkaisia lajeja vaaleampivatsainen kivitamaani ja tummanruskea puutamaani. Lobo Wildlife Lodgen pihapiirin vakioasukkaita.
|
Kirahvi; E: Giraffe; S: Twiga
Maailman korkein maaeläin. Rauhallisesti liikuskeleva kasvinsyöjä. Elää pienryhmissä puustoisella alueella, jossa kasvusto on helposti syötävällä korkeudella. Joskus tavataan myös ylittämässä ruohotasankoja. Hyvät havaintopaikat Lobossa, jossa isompia perheyhdyskuntia.
|
Kirahviantilooppi, gerenukki; E: Gerenuk; S: Swala twiga, Njonga
Pitkäkaulainen pienikokoinen antilooppi, joka voi ruokaillessaan nousta takajalkojensa varaan seisomaan ja nojata etujaloillaan pensaaseen.
|
Kirjoantilooppi; E: Bushbuck; S: Mbawala, pongo
Keskikokoinen antilooppi, turkki on joko tumma tai siinä on valkoista kirjailua. Elää useimmiten yksin, liikkuu joskus pienissä ryhmissä. Ainoastaan uroksilla on suorahkot sarvet.
|
Korvakoira; E: Bat-eared fox; S: Bweha masigio
Ketunkokoinen mustatassuinen koiraeläin, jolla on suhteettoman suurikokoiset korvat.
|
Krokotiili; E: Crocodile; S: Mamba
Esihistoriallinen peto joka elää nykypäivänä. Elinalue jokien varrella, ei ole kuitenkaan levinnyt yli 1600 metrin korkeudelle. Suurimmat yksilöt yli tonnin painoisia ja kuuden–seitsemän metrin pituisia. Tavataan erityisesti Kirawirassa ja kaikkien isompien vesistöjen äärellä.
|
Kultasakaali; E: Golden jackal; S: Bweha wa mbuga
Väritykseltään tasaisen kellertävä, selässä ei ole samanlaista tummaa aluetta kuin vaippasakaalilla.
|
Kääpiömangusti; E: Dwarf mongoose; S: Kitafe
Pienempi kuin seepramangusti ja värisävyltään tasaisen ruosteenruskea. Viihtyy usein termiittikeon läheisyydessä pienissä ryhmissä.
|
Lehmä; E: Cow; S: Ngombe
Kesyhkö kotieläin, joita tavataan puistojen ulkopuolella ja Ngorongorossa. Maasaiheimon pääasiallinen omaisuus koostuu suurista karjalaumoista, joita nuoret pojat paimentavat kuuluvasti vihellellen. Väritykseltään kaikkea mahdollista mustan ja valkoisen väliltä. Suuret karjalaumat tunnistaa etäältä helposti kirjavuutensa takia.
|
Lehmäantilooppi, punalehmäantilooppi; E: Kongoni, hartebeest; S: Kongoni
Vaaleanruskea lyhytkarvainen suuri antilooppi, jolla pystyasentoinen luisu kallo ja pystyt sarvet. Elää pienissä ryhmissä puu- ja pensassavanneilla. Liikkuu yleisesti topiantilooppien kanssa samoilla alueilla. Varovaisempi käyttäytyminen kuin topeilla. Ei osallistu vuosittaiseen vaelluskiertoon, vaan on paikkauskollinen.
|
Leopardi; E: Leopard; S: Chui
Helposti tunnistettava näyttävä kissapeto. Tukevampi ja tummempi kuin gepardi ja turkin kuviot ovat värikkäämpiä. Makoilee päivisin puiden varjossa tai oksilla, häirittäessä pakenee herkästi, ei päästä lähietäisyydelle. Painoa uroksilla alle 80 kg, naaraat 20 kg kevyempiä.
|
Leopardikilpikonna; E: Leopard tortoise
Jalkapallon kokoinen kilpikonna, jonka voi tavata missä vain tien varrella.
|
Mustahevosantilooppi; E: Sable antilope; S: Mbarabi, palahala
Suurikokoinen antilooppi, ainoa antilooppilaji jonka urokset ovat lähes kokonaan mustia. Naaraiden väri vaaleasta tummanruskeaan. Pohjoisin esiintymisalue on Kenian etelänurkassa sijaitsevalla Shimbakukkuloiden luonnonsuojelualueella.
|
Leijona; E: Lion; S: Simba
Savannin valtias, tavataan yleisesti kaikissa puistoissa, missä on saaliseläimiä. Päivisin rauhallinen auringossapaistattelija, öisin aktiivinen saalistaja. Liikkuvat pienissä perhelaumoissa. Uroksilla on enemmän tai vähemmän erottuva harja päälaella. Karjunta on kuuluvaa ja varsinkin yöllä teltassa kuunneltuna ihokarvat pystyyn nostattavaa. Urokset voivat painaa yli 250 kg, naaraat alle 200 kg.
|
Oliivipaviaani; E: Olive baboon; S: Nyani
Isokokoinen paviaani, jonka väri voi olla oliivinruskeasta harmaanruskeaan. Liikkuvat aina laumoissa. Naaraat kävelevät neljällä raajalla pienten poikasten ratsastaessa selässä.
|
Pahkasika; E: Common warthog; S: Ngiri, mbango
Savannin sikailija, joka rypee mielellään tiellä olevissa kuralammikoissa. Liikkeellä useimmiten pienessä perhepiirissä, jossa mukana suloisia pikkupossuja. Syö ruohoa polvillaan etujalkojen varassa.
|
Pikkukudu; E: Lesser kudu; S: Forhi, tohe
Keskikokoinen ja melko harvinainen antilooppi. Rinnakkaislaji isokudu on suurempi ja väritykseltään vaaleampi. Pikkukudulla on hyvänä tuntomerkkinä kaulassa olevat kaksi valkoista läikkää.
|
Pikkuruokoantilooppi; E: Bohor reedbuck; S: Forhi, tohe
Keskikokoinen antilooppi, jolla on musta täplä korvan alla. Uroksen sarvet kaartuvat koukkumaisesti eteenpäin.
|
Savannikoira; E: Wild dog, African hunting dog; S: Mbwa mwitu
Sinapinkeltaisen, mustan, ruskean ja valkoisen kirjava koiraeläin. Sosiaalisesti kehittynyt laumasaalistaja, jonka saalistusalue on erittäin laaja. Erittäin harvinainen, koko kanta alle 2500 yksilöä. Hyvällä tuurilla voi tavata Selousin riistansuojelualueella.
|
Seepramangusti; E: Banded mongoose; S: Nkuchiro
Savannien raidallinen laumaveijari, joka tähystelee pystyasennossa lähimaastoaan. Elää parinkymmenen yksilön ryhmissä. Syö pikkueläimiä ja pikkuhyönteisiä. Tavataan kopjeilla ja myöskin tasangoilla.
|
Servaali; E: Serval cat; S: Mondo
Tavallisen kotikissan kokoinen kissaeläin. Pienikokoisena katoaa helposti ruohikkoon. Kokonsa puolesta ei voi erehtyä leopardin tai gepardin kanssa.
|
Suippohuulisarvikuono; E: Browse (Black) rhinoceros, "Rhino"; S: Kifaru
Erittäin uhanalainen savannin arka jättiläinen, paino 700–1400 kg. Hyvällä tuurilla voi nähdä Ngorongoron kraatterissa tai Serengetissä. Etelä-Afrikassa yleistä leveähuulisarvikuonoa ei tavata Tansaniassa.
|
Thomsoningaselli; E: Thomson's gazelle, red-fronted gazelle, "Tommy"; S: Swala tomi
Yleinen pienikokoinen antilooppi, joka liikkuu yleensä suurissa laumoissa. Erottaa isommasta grantingasellista selkeästi erottuvan mustan kylkivyön ja tumman peräpeilin ansiosta. On myös impala-antilooppia pienempi ja värikkäämpi. Serengetissä on arviolta 250.000 thomsoningaselllia, jotka osallistuvat vuosittaiseen vaelluskiertoon.
|
Topiantilooppi; E: Topi, tiang, tsessebe; S: Nyamera, topi
Ainoa tummanruskea ja sileäkarvainen antilooppi. Paras tuntomerkki metallinsiniset lavat ja lonkat. Elää avoimilla tasangoilla muutaman yksilön ryhmissä. Liikkuu yleisesti lehmäantilooppien kanssa samoilla alueilla. Pienempänä ja rohkeampana pitää lehmäantiloopit kurissa. Ei osallistu vuosittaiseen vaelluskiertoon.
|
Täplähyeena; E: Spotted hyaena; S: Nyangao, fisi
Savannin puhtaanapitolaitoksen edustaja, joka pitää huolen siitä, ettei turhia raatoja jää tasangolle makaamaan. Ottaa usein yhteen leijonien kanssa saaliista taistellessaan. Laumaeläin, liikkuu jopa sadan yksilön klaaneissa, jotka hallitsevat omaa aluettaan. On melko äänekäs otus, varsinkin saalistaessaan yöaikaan. Ääntely matalaa ulvontaa ja urahtelua.
|
Vaippasakaali; E: Black-backed jackal; S: Bweha nyekundu
Pieni, alle 15 kg painoinen petoeläin. Erotetaan selässä olevasta mustasta alueesta, lähilajilla kultasakaalilla yksisävyinen turkki. Liikkuu pareittain tai poikasten kanssa.
|
Vesiantilooppi; E: Waterbuck; S: Kuru
Suuri tummanruskea pitkäkarvainen antilooppi. Hännän ympärillä valkoinen ympyräkuvio tai laaja alue hännän alapuolella. Elää pienryhmissä vesistön läheisyydessä.
|
Vihermarakatti, "vervetti"; E: Vervet monkey; S: Tumbili, ngedere
Paviaania selvästi pienempi ja vaaleampi kädellinen, jonka häntä voi olla yhtä pitkä kuin vartalo.
|
Virtahepo; E: Hippopotamus, "hippo"; S: Kiboko
Paksukainen, joka viettää päivänsä upoksissa vedessä ja yöllä nousee rannalle syömään kasveja. Elää useamman kymmenen yksilön ryhmissä. Tavataan vesistöjen ääreltä, puistoissa on erityisiä virtahepolammikoita, joissa on päivisin isoja ryhmiä. Ngorongoron kraatterissa osaavat tehdä täyden eskimokäännöksen vedessä. Uroksen paino voi olla jopa yli 3000 kg. Näiden ja vesistön välille ei ole terveellistä jäädä. Ärsyyntyy helposti myös rannalla olevista ihmisistä.
|
|
|