Serengetin kansallispuisto

 
pic

Serengetin kansallispuistopic

[www.serengeti.org], jonka pinta-ala on 14 763 km², on yksi maailman kuuluisimmista paikoista. Serengetissä elää maailman suurin maaeläinten joukko. Täällä on yli kaksi miljoonaa suurta eläintä, joista lähes 1,3 miljoonaa on gnuantilooppeja, jotka 200 000 seepran sekä 250 000 thomsonin- ja grantingasellin kanssa vaeltavat vuosittaisen 800 kilometrin mittaisen vaelluskiertonsa ravinnon perässä. Serengetin länsi- ja itäpuolella on riistanvalvonta-alueita ja puisto rajautuu pohjoisestaan Kenian Masai Maran kansallispuistoon ja etelästä Ngorongoron luonnonsuojelualueeseen. Kaikki ympäröivät alueet mukaan lukien koko ekosysteemin koko on yli 35 000 km², eli se on isompi kuin Etelä-Suomen lääni. Serengeti on Tansanian vanhin kansallispuisto, perustettu vuonna 1951 ja se on nimetty yhdeksi Tansanian maailmanperintökohteeksi. Serengetistä on kirjoitettu lukuisia kirjoja, kuuluisimpana Grzimekien Serengeti ei saa kuolla.

Serengetin eteläosissa on laajat ruohotasangot, joista puisto on tullut maailmalla kuuluisaksi. Kuitenkin näiden tasankojen pinta-ala on vain neljännes koko Serengetistä. Naabikukkuloiden eteläpuolella on lyhyen ruohon alue ja siitä pohjoiseen on pidemmän ruohon aluetta. Ruohotasangolta nousee useita kalliomuodostelmia, kopjeja, suurimpana länsipuolen Morukopjet. Keskiosien Seroneran laaksossa maisema muuttuu jokien halkomaksi pensas- ja puusavanniksi. Serengetin pohjoisosiin mentäessä matkalla on tulvatasankoja ennen kuin maisema muuttuu kukkulaisemmaksi Lobon ympäristössä. Serengetin länsikieleke Kirawira on tasankoista kukkuloiden reunustamaa aluetta, joka laskeutuu kohti Victoriajärveä.

Gnuiden vaellus tapahtuu vuosittain myötäpäivään tapahtuvana kiertona niin, että elokuusta lokakuulle ollaan pohjoisessa Kenian Masai Marassa. Sieltä laumat lähtevät sateiden houkuttelemina Serengetin itäpuolta kohti etelän tasankoja. Marras- ja joulukuussa ollaan pohjoisessa Lobon ympäristössä. Tammikuusta huhtikuuhun saavutaan etelään ruohotasangoille. Helmikuun aikana tapahtuu myös vasikoiden syntyminen, muutamassa viikossa jopa satatuhatta yksilöä. Kuivan kauden alettua lauma siirtyy touko- ja kesäkuussa länsikielekkeeseen Kirawiraan, josta heinäkuun aikana koukataan takaisin pohjoiseen.

 

Naabikukkulat (Naabi Hill)pic

picEnsimmäinen kohde Serengetissä, jonne kaikkien on pakko pysähtyä. Täällä hoidetaan puistoon sisäänkirjoittautumiset. Sijaitsee parikymmentä kilometriä puiston portista sisäänpäin, keskellä aavaa ruohotasankoa. Saarimainen kahden kukkulan muodostelma näkyy kauas ja on hyvin tunnistettavissa itä-länsisuunnasta horisontista. Maisemia voi kavuta ihailemaan polkua pitkin kukkulan huipulle. Paikalta löytyy infopiste ja kioski, mistä saa virvokkeita.

maisemaa
Naabin huipulta

Golkopjet (Gol Kopjes)picpic

picNaabikukkuloiden itäpuolella reilun kymmenen kilometrin päässä levittäytyvät Golkopjet. Yksittäiset kopjet ovat hieman vaatimattomamman kokoisia verrattuina muihin alueisiin, mutta ovat levittäytyneet pinta-alaltaan huomattavasti laajemmalle alueelle.

suuret laumat kulkevat Golkopjen alueen kautta

Simbakopjet (Simba Kopjes)pic

picViitisentoista kilometriä Naabikukkuloilta pohjoiseen sijaitsevat Simbakopjet. Ne levittäytyvät päätien kummallekin puolelle ja alueella kiertelee muutamia safariteitä. Hyvä paikka päästä lähietäisyydelle kallioilla oleilevien leijonien kanssa. Autolla pääsee aivan kopjen viereen ja leijonat ovat korkealla auton ympärillä.

simba on leijona suahiliksi

Morukopjet (Moru Kopjes)picpic

picSerengetin eteläosan tasankoalueiden länsireunassa sijaitsevat Morukopjet, kolmisenkymmentä kilometriä sivuun Ngorongoroon johtavalta tieltä. Kopje on tasangolta kohoava graniittinen kalliokukkula. Eroosion myötä kopjen huiput ovat saavuttaneet pyöristyneet muotonsa. Ne tarjoavat suojaa tasangoilta monille eläimille ja kasveille, joten kopjen eläimistö on kehittynyt erilaiseksi verrattuna ympäröiviin alueisiin. Agamaliskot ja pienemmät nisäkkäät kerääntyvät kopjen ympäristöön. Kopjen huiput ovat myös hyviä levähdys- ja tähystyspaikkoja suurille kissapedoille.

kopje on vanhaa hollaninkieltä ja tarkoittaa "pieniä päitä"

Seronerapic

picSeroneran alueen tunnistaa pohjoiseen mentäessä, kun ruohotasanko loppuu ja puustoinen savanni alkaa. Se on Serengetin vilkkainta keskusaluetta. Siellä sijaitsee mm. 75 huoneen Seronera Wildlife Lodge, joka on epäilemättä suosituin Serengetin lodgeista. Lodge on rakennettu tyylikkäästi kopjen ympärille, piha-alueella näkyy tamaaneja ja mangustilaumoja.

Seroneran ympäristössä risteilee paljon safariteitä ja heti vähänkin kiinnostavamman kohteen ympärille muodostuu useiden safarijeeppien lauma. Omaa rauhaa kaipaavat välttäkööt Seroneran aluetta. Täällä järjestetään myös kohtalaisen arvokkaita kuumailmapallosafareita [www.balloonsafaris.com], joka ei varsinainen luonnonläheinen vaihtoehto ole, mutta näkymät ovat varmasti hulppeat ainakin vaelluslaumojen aikaan. Kylässä sijaitsee myös kauppoja, mistä voi täydentää juoma- ja polttoainevarastojaan.

Seronera
Wildlife
Lodgen
huoneistot

Retiman virtahepolammikko (Retima Hippo Pool)pic

picParisenkymmentä kilometriä Seronerasta pohjoiseen sijaitsee Retiman virtahepolammikko Orangijoen varrella. Siellä pääsee aivan rannan tuntumasta ihmettelemään virtahepoja, joita joenuoman syvänteeseen on ahtautunut useita kymmeniä. Lauma on pakkaantunut vastarannan tuntumaan ja tilanahtaudesta johtujen käynnissä on jatkuvaa nahistelua. Välillä voi joku yksilö nousta kokonaan näkyviin vastarannalle. Ilman täyttää jatkuva hermostunut ääntely.

 

Lobopicpic

picLobo sijaitsee Serengetin pohjoisosissa kukkulaisella alueella, jossa korkeimmat kalliot nousevat useita satoja metrejä ympäristöään korkeammiksi. Niiden huiput ovat n. 2150 metrin korkeudella merenpinnasta. Lobo Wildlife Lodge on pohjoisin Serengetin lodgeista ja se on rakennettu korkealle graniittikukkulan kylkeen. Kylpyhuoneella varustettuja huoneita on 75 kappaletta. Uima-altaalta ja kalliolla olevalta näköalapaikalta avautuvat komeat maisemat idän suuntaan savannille ja ympäröiville kukkuloille. Länsipuolelle näkee aurinkonlaskupaikasta, jossa on myös kivinen baaritiski. Ruokasalin yhteydessä isot oleskelutilat takkanurkkauksineen ja baareineen. Lobo sopii rauhallisuutta kaipaavalle ja lisäksi näkee Serengetin hienoimmat maisemat. Varsinkin iltaisin Lobossa on tuulista.

lodge kukkulan
vasemmassa
kyljessä

Kirawirapicpic

picSerengetin länsikielekkeessä sijaitsee Kirawiran alue, jonka pohjoisosan halkaisee Grumetijoki ja etelässä Mbalagetijoki. Alueen krokotiilikanta pitää huolen siitä, että suurten laumojen jokien ylityksessä heinä-syyskuussa piilee omat vaaransa. Suurimmat alueella tavattavat krokotiilit ovat jopa tonnin painoisia ja kuuden metrin mittaisia hirviöitä. Jokien alueella tavataan myös runsaasti virtahepoja.

Grumetijoki
Serengetin kansallispuisto
plussat
  • suuret vaelluslaumat
  • valtavat ruohotasangot
  • näyttävä Lobon alue
  • ainutlaatuiset kopjet
miinukset
  • keskusalueen turistipaljous
  • pitkät etäisyydet
pic

Puisto-opas

Serengeti National Park
Deborah Snelson
Tansania National Parks / the African Wildlife Foundation
December 1992

© Niila T Rautanen 2008