Naserakivi ja Olkarienrotko, Ngorongoron suojelualue 02/2004 / Niila T Rautanen

Matka Tarangiresta alkoi mukavasti ensin 26 km taipaleella asfalttitietä Makuyunin kylään, josta käännyttiin vasemmalle suuntautuvalle tielle, joka jatkuu aina Serengetiin asti. Edellisellä kerralla kolme vuotta sitten kyseinen hiekkatienpätkä tuli tutuksi lukuisista kuopistaan ja pölystään. Nyt sellaisesta ei ollut tietoakaan, vaan tie oli laitettu kerralla kuntoon ja saanut uuden asfalttipäällysteen. Tansanialaisen tien kunto on uutena jopa hyvää länsimaista tasoa.

Makuyunista seuraava kylä on 32 km päässä oleva Mto-Wa-Mbu, jonka ennen niin viihtyisä kylänraitti on korvattu suoralla asfalttibaanalla. Tunnelma kärsii, mutta matka etenee. Tasangolta alkaa nousu pitkin Itä-Afrikan hautavajoaman reunavuoristoa, matkalla pysähdyimme näköalapaikalla ihastelemassa alempana näkyvää Manyaran kansallispuistoa.

Seuraava kylä on 29 km päässä oleva Karatu, joka on erittäin nopeasti kasvavaa aluetta. Torppaa tuntuu nousevan joka suuntaan ja palvelut seuraavat perässä. Täällä pysähdyimme pankkiin vaihtamaan dollareita shillingeiksi. Samalla pysähdyksellä paikattiin toisen auton vararengas, joka oli puhjennut aikaisemmin Tarangiressa. Molemmissa autoissa on kaksi vararengasta aina mukana pahimman varalta. Rengashommat sujuivat afrikkalaiseen tapaan rauhallisesti, joten meillä oli hyvää aikaa käydä paikallisessa supermarketissa täydentämässä juomavarastojamme. Pitäähän leiri-illalliselle saada hieman punaviiniä, ettei ihan sivistymättömäksi luultaisi.

Karatusta eteenpäin matka jatkuu perinteiseen tapaan röykkyisellä hiekkatiellä. Päällystystyö on pikkuhiljaa etenemässä kohti 15 km päässä olevaa Ngorongoron suojelualueen porttia, jonne saavuimme seuraavaksi. Kuskit hoitivat tarpeelliset paperityöt ja me tutustuimme alueen karttaan Ollin johdolla. Portin jälkeen tie käy mutkaisemmaksi ja maisemat komeammiksi kun kiipeämme kohti kraatterin reunaa. Näköalapaikalla pääsee ensimmäisen kerran kurkistamaan kraatterin sisälle ja näky oli yhtä upea kuin kolme vuotta sitten. Kraatterin näkeminen ensimmäistä kertaa on todellakin tajuntaa räjäyttävä kokemus.

Näköalapaikalla täytyi suorittaa myös pieniä huoltotoimenpiteitä Alexin autolle. Jyrkässä ylämäessä oli moottorin keittäminen ollut lähellä. Vettä ei ollut tarpeeksi jäähdyttimessä, joten sitä lisättiin sitten tien päällä uhraamalla yksi juomavesipullo. Näitä asioitahan ei kannattaisi autossa tarkistaa, ennen kuin on lähdössä pidemmälle reissulle. Loppumatkalla ei ollut ongelmia jäähdytyksen kanssa, maastoautoissa on lisäjäähdytykseen tarkoitettu sähkötuuletin joka käynnistyy kovaäänisesti aina pidempien nousujen aikana. Kuskin tehtäväksi jää vain riittävästä nestemäärästä huolehtiminen. Pysähdymme vielä Simba Campsitella ottamassa lisää vettä kanisteriin kaiken varalta.

Kiersimme kraatterin vauhdilla ja aloimme laskeutua kohti tasankoaluetta. Hieman ennen Oldupairotkoa käännyimme oikealle johtavalle pikkutielle josta alkoi varsinainen safariajo. Rotkon jälkeen huonokuntoinen tie muuttuu pelkäksi ajouraksi ja maisema tasoittuu pöliseväksi Angata Kitin tasangoksi. Maisema aukeaa vasemmalle kohti Sergenetin tasankoja ja etuviistossa oikealla on muutama vuori jotka on kierrettävä. Savanni on enimmäkseen tasaista lyhytkasvuista ruohikkoa, jossa siellä täällä risteilee eläinlaumojen tekemiä polkuja. Meillä on hankittuna leiriytymislupa, joka mahdollistaa myös vapaan liikkumisen alueella, joten otamme oikoreitin ajourista piittaamatta. Matkaa päätieltä Naserakivelle on n. 50 km ja aikaa siihen menee parisen tuntia. Matkan aikana saimme radioyhteyden myös leirihenkilökuntaan, joka oli mennyt edeltä yhden auton ja peräkärryn kanssa leiriä pystyttämään.

Viimeisen vuorennyppylän kierrettyämme itse Naserakivi tuli viimeinkin näkyviin. Aluksi se ei näyttänyt kovinkaan suurelta, mutta näissä mittakaavoissa etäisyydet hämäävät helposti. Viimeistään lähietäisyydeltä sen koon vasta tajuaa, sata metriä onkin aika paljon kun se nousee pystysuoraan ympäröivästä maastosta. Leiripaikkamme oli Naserakiven ja sen taustalla olevan vuorenjyrkänteen välisessä rinteessä. Kiveä kiertäessämme odotimme leirin tulevan näkyviin, mutta vielä mitä. Ainoastaan keittiö oli pystytetty ja ruokailukatos, eikä teltoista ollut tietoakaan.

Maastouduimme autoista ja Olli alkoi selvittelemään homman nimeä. Afrikkalaiseen tapaan selityksiä löytyy aina, ainakin lähtö oli myöhästynyt peräkärryn ongelmien takia. Henkilökuntaa paikalla oli huoltoauton kuljettajan lisäksi kaksi apupoikaa sekä kaksi kokkia ja kaikkien mielenkiinto oli jäänyt pelkän keittiön ympärillä pyörimiseen. Vaikka kaikki tiesivät, että leiri olisi pystytettävä ennen pimeän tuloa, niin kukaan ei alkanut hoitamaan tehtävää. Henkilökuntahan ei mitään telttoja tarvitse, heillähän on huoltoauto nukkumista varten.


ensivaikutelmia leiristä	jossa vain ruokailukatos	olisiko tuo teltta?

autotalli on jo pystyssä	keittiössä tapahtuu jotain	Mrosso tarjoilee

Koska aurinko laskisi parin tunnin kuluttua ja porukasta löytyi riittävästi nälänsietokykyä, niin länsimainen organisointikyky määräsi henkilökunnan teltanpystytyspuuhiin. Meille riittäisi tässä vaiheessa pelkkä kuuma juoma, kunhan vain yöksi pääsisi telttaan nukkumaan. Henkilökunta alkoi pystyttää telttoja ja taas afrikkalainen työskentelytapa osoitti voimansa. Ensin kaikki tavarat ja työkalut levitellään pitkin rinnettä, niin että varsinainen tekeminen kuluu edestakaisin juoksennellessa, sitten ihmetellään ringissä miten putki- ja kangashäkkyrästä saataisiin edes jonkinnäköinen asumus aikaan. Tehokkaimmaksi leirinpystyttäjäksi osoittautui kokkimme Mrosso, muiden vain ihmetellessä vieressä. Maltoimme kuitenkin mielemme olla ottamatta osaa operaatioon ja lähdimme kävelyretkelle Naserakiven ympäri.




Naserakivi ilta-auringon valossa

turisti ihmettelee...	että onhan siinä kivi

teltat alkavat vähitellen nousemaan

Auringon jo laskettua maillensa viimeinenkin teltta oli vihdoin saatu pystyyn. Iltaisin Afrikassa tulee yllättävän viileätä, vaikka lämpötila tuskin laskee alle 20 asteen. Pudotus on suuri päivälämpötilasta, joten illaksi täytyy laittaa ylle lämpimämpää vaatetusta. Telttojen noustua, henkilökunta siirtyi lounaan tekoon, joka tarjottiin afrikkalaiseen tapaan vasta auringon laskeuduttua ja illallisen nimellä. Ruoan jälkeen pääsikin sitten suoraan nukkumaan.

5. päivä

Yöllä paviaanit mekastivat niin, että pari kertaa tuli säpsähdettyä oikein kunnolla ennen kuin äänen tunnisti. Pimeässä äänet kaikuivat hyvin kahden kallion välissä. Kauempaa tasangolta kuului seepralaumojen haukkuvaa ääntä, kun ne vaeltelivat ohitsemme kiven toisella puolella. Aamulla paviaanien mellastuksen syyksi arveltiin että leopardi olisi käynyt etsimässä itselleen iltapalaa.



aamuisia tunnelmia leiristä

Nasera leiristä nähtynä	leiri Naseran suunnasta

Aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan Angata Kitin tasankoa itään päin kohti Olkarienrotkoa. Osa porukasta jäi tässä vaiheessa potemaan vatsatautia leirihenkilökunnan hyvään huomaan. Matkan aikana näkyi muutamia pienempiä gnu- ja seepralaumoja sekä löydettiin muutama korppikotkien aamiaispöytä, joissa oli tarjolla gnuta. Laskeuduttuamme Salein tasangolle eläinlaumojen määrä kasvoi huomattavasti.


Angata Kiti	Gordon aukoo luukkuja...	jotta korppikotkat näkyvät

korppikotkia aamiaisella

Salein tasangot

Olkarienrotko ei kauempaa näytä kuin pieneltä railolta kahden kukkulan välissä, mutta jälleen etäisyydet hämäävät. Otimme parkkipaikat rotkon edustalla olevan akasian alta ja jalkaannuimme kohti rotkoa. Rotkon pohja on pehmeää hiekkaa, joka viittaa siihen että tässä on sateiden aikaan huomattavasti kosteampaa. Rotkon suulta löytyi myös iso maasaiden karjalauma, joita tuodaan sinne juotettavaksi. Kuivimpaan aikaan rotkon pohjalle kaivetaan syvä kuoppa, josta nostetaan vettä karjalle. Mitä kapeammaksi rotko käy, sitä korkeammalta sen seinät vaikuttavat. Yläpuolellamme lenteli lukuisia korppikotkia, jotka pesivät kalliorinteillä. Kapeimman kohdan jälkeen pysähdymme seuraavaan mutkaan, otimme valokuvia joka suuntaan ja lähdimme palaamaan takaisinpäin.

Autoille palattuamme oli vuorossa lounastauko, joka tällä kertaa, edellisestä päivästä poiketen, noudattikin sitten länsimaista aikataulua. Lounaslaatikoiden sisällön kadottua parempiin suihin, olikin paluumatkan vuoro. Matkalta löytyi yksinäinen emon hylkäämä gnuvasikka, jota emme valitettavasti voineet ottaa mukaamme. Paluumatkalla oli Gordonin vuoro ajaa ensimmäisenä ja jälkimmäisenä tulevalla Alexilla oli luova päivä reittivalintojen kanssa. Välillä seurattiin jotain ajouraa, vain todetaksemme sen joko liian huonokuntoiseksi tai johtavan aivan väärään suuntaan. Toisesta autosta ei välillä näkynyt mitään merkkiäkään, kun ajelimme ristiin rastiin Salein tasankoja. Jotenkin kuitenkin osuimme Angata Kitin käytävään, sehän on sentään vuorien reunustama useamman kilometrin levyinen ränni, mihin autolla mahtuu juuri ja juuri.


hylätty gnuvasikka	Gordon tietää oikean ajouran	lopulta Alexikin löysi Naseralle

leirikin oli vielä pystyssä	autot tallissa	maasai-kauppiaat

Leiri oli muuten ennallaan paitsi ruokailukatos, joka oli siirretty tasaisempaan paikkaan. Kovina kauppamiehinä maasait olivat virittäneet oman matkamuistomyymälänsä keittiön viereen. Iltapäiväohjelma oli vapaamuotoinen, joten halukkaille tarjoutui mahdollisuus yrittää kiipeämistä Naseralle. Ollin varoituksien ja vastuuvapauden myöntämisen jälkeen minä, Rami ja Matti otimme haasteen vastaan. Mukaan lähti vielä kokkimme Mrosso näyttämään mallia. Muut saivat tehtäväkseen kiipeillä vastapäisellä kukkulalla mukana olevan puistonvartijan johdolla.

Naserakivelle pystyy kiipeämään ilman kiipeilyvarusteita ainoastaan yhdestä loivemmasta kohdasta sen itäpuolelta. Silloinkin valittavissa ei ole kovinkaan montaa reittiä. Ote on haettava kallionhalkeamia pitkin ja välillä joutuu sormien varassa vetämään itseään ylöspäin. Matkalla on vain muutama pahempi paikka, mutta korkeus nousee nopeasti useampaan kymmeneen metriin, joka on aivan liian pitkä matka putoamiselle. Paras tyyli on heittäytyä mahdollisimman littanaksi kalliota vasten ja hivuttautua vähän kerrallaan ylöspäin. Alaspäin ei kannata vilkuilla. Nouseminen alhaalta huipulle kesti meillä yhdeksän minuuttia, eikä aika ole kuulemma edes ennätystahtia. Maisemat, jotka huipulta aukeavat ovat kutkuttavan komeita. Sata metriä on sellainen korkeus, jonka pystyy vielä käsittämään. Yhtään korkeammassa paikassa ei ole enää samaa tunnetta, liika korkeus turruttaa. Matkaa alas tasangolle on varmasti enemmänkin kuin sata metriä, koska tarkkaa korkeusmittausta paikalta ei ole. Naseran laki on laakea ja reunat äkkijyrkät, joten hyviä kuvakulmia on runsaasti tarjolla. Huipulta näkyy hienosti yli Serengetin tasankoalueiden. Myöskin leiristämme sai hyvän kuvakulman.


Mrosso, Olli, Rami ja Matti	idän suuntaan

etelän suuntaan		lännen suuntaan

eläinlaumojen ajouria savannilla	Mrosso tähystää	kuvakulmia etsimässä

maasaikraaleja

leirinäkymiä

keittiössä tehdään iltapalaa	kannustusjoukot alhaalla	laskureitti alkaa jo hämärtyä

Huipulla ja muutamaan otteeseen myöhemminkin tuli hymyiltyä ääneen alkuperäiselle matkasuunnitelmalle: "Illansuussa nousemme massiiviselle 100 metriä korkealle Nasera Rockille ihailemaan auringonlaskua Afrikan tapaan." Mitä lie Ollin mielessä liikkunut ohjelmaa tehdessä, kas kun ei illallista ollut määrätty huipulle. Totuuden nimissä, vain harva pystyy suoriutumaan niin vaativasta teknisestä kiipeilysuorituksesta, minkä Naseralle nouseminen vaatii. Vielä harvempi edes haluaa olla sata metriä korkean jyrkänteen reunalla. Lisäksi aurinko laskee nousureitin vastakkaiselle puolelle, joten kukaan ei auringonlaskun jälkeen edes pysty laskeutumaan kiveltä alas ilman apuvälineitä.

Meidän laskeutuminen alas sujui hitaasti mutta varmasti. Mallia meille näytti Mrosso, joka gasellin ketteryydellä selvitti vaikeita paikkoja. Pitkävartiset maastokengät eivät ole parhaimmat mahdolliset tähän tehtävään, vaan matkaan olisi kannattanut mieluummin ottaa joustavat sandaalit tai lenkkitossut. Muutamassa kohdin meinasi usko loppua, mutta hivuttautumalla siitä selvisi. Putoamiseen ei ole varaa, koska näiltä etäisyyksiltä on mahdotonta viedä ketään ajoissa hoitoon, jos siitä edes jotenkin säilyisi ehjänä. Tähän mennessä teknisesti kaikkein vaativin kiipeäminen, mitä olen joutunut tekemään. Edes Kilimanjarolla ei vastaavanlaisia suorituksia tarvitse tehdä.

Alhaalle päästyämme olikin sitten auringonlaskun aika. Leirisuihkuakin viriteltiin halukkaille, ei kulunut kuin viisi minuuttia leiriin saapumisestamme, kun Mrosso oli jo vesiämpärin kanssa vauhdissa. Illallisen jälkeen pääsimme istuskelemaan nuotiolle tähtiä ihaillen. Illan mittaan tuuli alkoi vähitellen yltymään ja yö menikin sitten jännittäessä että pysyykö teltta pystyssä. Tuuli puhalsi suoraan teltan sivuikkunoiden läpistä sisään, joten sisäilma pysyi raikkaana. Makuupussi olisi ollut hyvä vaihtoehto ohuelle viltille.

6. päivä

Aamulla teltat olivat vielä enimmäkseen pystyssä, mitä nyt muutamia kiinnitysköysiä ja koukkuja oli tuulessa irtoillut. Aamiaisen jälkeen kaikki oli valmista, joten nousimme autoihin ja lähdimme eteenpäin. Leirin purkaminen ja siirtäminen uuteen paikkaan jätettiin leirihenkilökunnan huoleksi.


Nasera aamuauringossa	onkohan kohta aamiaista tarjolla?	kylpyhuone ja vessa

jatkuvaa pakkaamista...	ja roudaamista	Gordonilla on jo kiire eteenpäin

Naseralta puolen tunnin matkan päässä on Lemutakopjet. Poikkesimme niille pienelle jaloitteluretkelle maisemia ihailemaan ja tutustumaan kopjen olemukseen, joka on kuin saari keskellä merta.


korppikotkien valvonnassa...	kaikki mukaan ja ylös...	Lemutakopjelle

		Serengetin tasangot alkavat

tuore gnuvasikka	vaeltavat gnut	Gordon pölyttää tasankoa

Tunnin kuluttua saavuimme Shifting Sandsille, jotka ovat kaksi tulivuoren tuhkasta muodostunutta kasaa. Jatkuvan itätuulen myötä kasat siirtyvät vuosittain 20 metrin verran eteenpäin säilyttäen kuitenkin kuunsirppimäisen muotonsa. Merkkinä liikkeestä on vuosittain maahan iskettyjä paaluja. Kasat eivät koskaan hajoa vaan jatkavat yksinäistä taivallustaan tasankoa pitkin kohti länttä.

Koukkasimme Oldupairotkon pohjoispuolella olevaa oikotietä pitkin takaisin Serengetiin johtavalle päätielle ja aloitimme matkan kohti seuraavaa kohdettamme. Tunnin kuluttua saavuttiin Serengetin rajalle.

Naserakivi ja Olkarienrotko, Ngorongoro

4. päivä

5. päivä

6. päivä