1. päivä

• lento KLM KL1164: Helsinki (06:40) - Amsterdam (08:15) (2 tuntia 15 min)
• lento KLM KL569: Amsterdam (10:05) - Kilimanjaro (19:25) (8 tuntia 20 min)
• bussikuljetus Kilimanjaron kansainvälinen lentokenttä - Arusha (1 tunti)
• majoitus Impala Hotel

Aikainen herätys, niin kuin nukkumisesta olisi taaskaan tullut mitään ennen Afrikkaan lähtöä. Lentoasemalla Olli oli jo ottamassa vastaan porukkaa. Tällä kertaa mukana olisi vain kymmenen matkalaista, joka vaikuttikin juuri sopivan kokoiselta porukalta. Lähtöselvitystiskillä saatiin ujutettua mukaan Ollin vaatimaton 45 kg matkalaukku joka sisälsi telttoja, ei kuitenkaan meitä varten. Vanhaan totuttuun tapaan "Kelmin" lennot lähtivät varttitunnin myöhässä sekä Helsingistä että Amsterdamista, joten niistä ei sen kummallisempaa kerrottavaa. Kilin lentoa on aikaistettu ja kun vielä allamme ollut MD-11 kone piti hyvää vauhtia, saimme kosketuksen kenttään aavistuksen iltaseitsemän jälkeen.

Maahantulobyrokratiat sujuivat kohtalaisen vauhdikkaasti. Kaikkien paperit kerättiin Ollille, joka länsimaisella röyhkeydellä painui pyörällä päästään olevien safarituristien ohi luukulle ja sujautti nipun sivuoven kautta käsiteltäväksi. Leimojen naputtelu vei aikansa, mutta sillä aikaa matkatavarat olivat ehtineet hihnalle. Otimme meidän kärrymme ylimääräisen telttalaukun ja muilutimme sen ohi tullivirkailijoiden. Meidän naamat eivät ole vielä niin tuttuja, että olisi syytä tehdä perusteellisempaa tarkastusta. Kanta-asiakkaat tarkistetaan tavallista tarkemmin. Muistissa oli vielä edellisen reissun moottorisahapakettiepisodi.

Olimme sen verran ajoissa ulkona terminaalista, että jatkokuljetuksesta ei ollut vielä tietoakaan. Kizo piti soittaa puhelimella paikalle ja muutaman minuutin kuluttua pikkubussi saatiin terminaalille. Kamppeet ja porukat sisään, vesipullot kaikille ja kohti Arushaa. The Impala Hotel oli entisellään, Arushan paras ja huoneet varsin kelvolliset. Tervetuliaistilaisuus meni rattoisasti pikkusuolaisten ja virvokkeiden merkeissä. Illalla jäi vielä hyvää aikaa rauhoittua ja keskittyä alkavaan koitokseen.

2. päivä

• siirtyminen Arusha - Empakaai (250 km / 8 tuntia)
• pikniklounas Lodoaren portilla
• majoitus telttaleirissä kraatterin reunalla

Aamiaisella olimme hyvissä ajoin ja kävimme hotellilla vaihtamassa dollareja shillingeiksi. Sata dollaria henkeä kohti vaikutti hyvältä summalta pariksi viikoksi. Dollareilla voi kyllä maksaa useimmissa paikoissa, niin saa shillinkejä vaihtorahoiksi. Shillingit on kuitenkin käytettävä loppuun ennen maasta poistumista. Kuskit, Bildad ja Gordon, kurvasivat Impalan pihaan autoineen. Gordon oli meille tuttu kuski edelliseltä safarilta puolitoista vuotta sitten, joten autovalinta oli sitä myöten selvä. Gordonin autoon meitä ryhmittyi neljä ja Bildadin kyytiin kuusi matkalaista. Molemmat autot olivat oikeita Land Cruiser safarijeeppejä, Gordonilla normaalikokoinen vaaleanruskea avattavilla kattoluukuilla ja Bildadilla tummanvihreä jatkettu malli, jossa kasaan rullattava rättikatto. Perusturistien käyttämät pikkubussit puomien varaan nostettavalla katolla jätettäköön omaan arvoonsa.

Puoli yhdeksän aikoihin starttasimme Impalan pihasta ja suunnistimme kohti vesikauppaa. Kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti emme poikenneet perinteiseen Sunti Shoppiin vaan uutuuttaan kiiltelevään Wholesalers "megamarkettiin". Olimme paikalla hyvissä ajoin ennen aukeamista, joten hetken aikaa piti odotella parkkipaikalla. Saimme Gordonin kanssa sovittua meidän autoon riittävän määrän safarijuomaa, kolme laatikkoa vettä ja kolme laatikkoa Kilimanjaro-olutta. Juomalaatikoiden määrästä päätellen Olli katsoi parhaimmaksi matkustaa alkumatkan toisessa autossa. "We got beer, they got Olli."

juotavaa tulossa	mahtuuhan kaikki varmasti?

Matkalla poikkesimme vielä perinteisessä krääsäkaupassa ihmettelemässä tavaroiden paljoutta. Vähän jäi mieltä kaivelemaan oven vieressä ollut kolmimetrinen eebenpuusta veistetty krokotiili, olisi muuten aika hieno pihanurmikolla. "Visa OK and we ship everywhere", niin kuin oven pielessä todettiin. Jatkoimme matkaa ja kello yhdentoista aikaan saavuimme Makuynin tienristeykseen, josta käännyimme oikealle kohti Ngorongoroa. Matkalla bongasimme muutamia strutseja ja kirahveja jotka olivat siirtymässä vaelluskanavia pitkin puistoista toiseen. Mikäs siinä oli päästellessä pari vuotta vanhaa asfalttitietä läpi Mto Wa Mbun "sääskijoen" kylän. Neljäkymmentäviisi minuuttia myöhemmin olimme kivunneet näköalapaikalle, josta aukesi maisema yli Manyaran kansallispuiston.

Manyaran yläpuolella

Puoli yhden aikaan pääsimme Karatun kylään, jossa autot tankattiin. Enää puoli tuntia ja olimme Ngorongoron suojelualueen Lodoaren portilla. Sopiva aika lounastauolle, joten eväslaatikot esiin ja murkinoimaan. Lounaan jälkeen saimme portilla olevasta infokeskuksesta hyvän kolmiulotteisen kuvan alueesta Ollin säestyksellä. Infon jälkeen lähdimme nousemaan mutkittelevaa tietä kohti kraatterin reunaa, jonka Viewpointin saavutimme kahden aikaan. Kraatterin näkeminen sisäpuolelta on aina yhtä sävähdyttävä kokemus, vaikka sen kokisi kuinka monta kertaa tahansa.

Ngorongoron kraatteri: ulkopuolella vihreää, sisäpuolella kuivaa

Tästä tiemme erkani valtavirrasta, takaviistoon oikealle nousee pienempi tie kohti parinkymmenen kilometrin päässä olevaa Sopa Lodgea. Jatkoimme sen ohi pohjoisen suuntaan, vastaan tulleella tarkistusasemalla meillä oli esittää tarvittavat dokumentit, joten puomi aukesi meille ja laskeuduimme alemmas ruohotasangolle. Mitä pidemmälle matka etenee päätiestä, sitä huonompikuntoiseksi tie käy. Seuraava ohitettava kylä oli Irkeepusi. Vasemmalle puolelle kohosi Olmotin kraatteri, jonka juurella oli Nainokanokan kylä, reilun tunnin matkan päässä päätieltä. Olmotin ohi päästyämme vastassa oli Alaileain kylä, josta käännyimme oikealle. Matkalla saatiin ensimmäisiä eläinhavaintoja, pieni ryhmä seeproja, muutamia kultasakaaleja ja thomsoningaselleja.

Maasto alkoi vähitellen kohoamaan ja viimeisen metsäisen kilometrin jälkeen saavuimme yllättäen Empakaain kraatterin reunalle. Ensitunnelmat pitivät paikkansa, pieni n. 6 kilometriä halkaisijaltaan oleva romahtanut kraatteri, pohjan ja korkeimman reunan korkeus yli tuhat metriä, sekä puolet pohjasta järven peitossa. Tämä paikka jäi mieleen kartalta ensimmäisen Tansanian reissun aikaan neljä ja puoli vuotta sitten ja kun viime kerralla sai Ollilta kuulla lisää paikasta, alkoi kiinnostus heräämään. Vuotta aikaisemmin saatiin ehdotettua tätä kohdetta mukaan matkaohjelmaan, joten täällä oltiin vihdoinkin.

Tie kiertää puoliympyrän muotoisena kraatterin reunalla sen itäpuolella, jonka varrelta löytyy leiripaikat. Matkan varrella saimme ensimmäiset näkymät kohti Oldonyo Lengaita, aktiivista tulivuorta, joka sijaitsee koillisen suunnalla aavistuksen Ngorongoron suojelualueen ulkopuolella. Ensimmäinen leiripaikka Ngoben, oli varattu muille, joten vasta seuraavassa Ndorbon leiripaikassa meitä tervehti iloinen vastaanottoporukka. Leiripäällikkö, kolme leiriapulaista ja kokkina vanha tuttu Mrosso, joka arvolleen sopivana oli saanut päähänsä oikean valkoisen kokinhatunkin.

Leiripaikka oli kraatterin reunalla, alle parinkymmenen metrin levyisellä harjanteella. Vasemmalla puolella maasto putoaa jyrkästi viisisataa metriä alas kohti kraatterin pohjalla olevaan Empakaaijärveä. Välissä on tie, jonka varteen safarijeepit pysäköitiin jonoon. Sitten tulee metrin korkuinen tasainen harjanne, jonka päälle teltat olivat pystytetty. Teltat olivat tummanvihreitä Haltin kupolitelttoja, viisi kappaletta siististi rivissä, välissä suihku- ja vessateltat. Jonon jatkoksi pystytettiin vielä yksi teltta Ollille. Telttojen oikealla puolella alkoi puustoinen jyrkänne alas kohti kraatterin ulkoreunaa. Leirin eteläpäädyssä oli vielä nuotiopaikka ja sen vieressä suuri ruokailuteltta, jossa tuolit ja katetut pöydät olivat valmiina odottelemassa nälkiintyneitä safarivieraita. Ruokailuteltan seinät ovat vain hyttysverkoilla suojatut, joten ympäristöä pystyy tarkkailemaan koko ajan. Tällä kertaa leirijärjestelyt toimivat täydellisesti alusta alkaen.

ensivaikutelmia leiristä

Jäljellä olevat pari viimeistä valoisaa tuntia käytimme rauhoittumiseen ja ympäristöön tutustumiseen. Alhaalta saimme kiikarilla bongattua suuret määrät pikkuflamingoja. Leirinuotiokin viriteltiin toimimaan, mutta isommat savut nousivat oikealta kraatterin sisäreunalla olevasta rinnepalosta. Illan pimetessä siellä näkyi kunnon liekkejäkin, mutta leiriin asti ne eivät onneksi saapuneet. Illallinen oli tyypilliseen tapaan maittava ja runsas. Iltanuotiollakin tuli vietettyä aikaa, ennen kuin oli aika suunnistaa kohti telttaa. Telttojen sisään oli laitettu rautaiset telttavuoteet, joten ihan maassa asti ei tarvinnut nukkua. Tilat olivat aavistuksen niukat, kaksi henkilöä ei mahdu pyörimään samaan aikaan jalkeilla. Lisäksi varustuksesta oli unohtunut kaksi tuolia, jotta teltan edustalla olisi voinut oleilla. Lisätoivomuksena esitimme myös mattoa teltan edustalle, pieniä helposti toteutettavia asioita, joilla on suuri merkitys asumisviihtyvyydelle.

iltanäkymät kraatterille

telttojen takana palaa

Ensimmäinen telttayö Afrikassa pitkästä aikaa meni taas yöllisiä ääniä kuulostellen. Pikkuflamingoparvet suorittivat ylilentoja ja niiden matala nariseva ääni kuului vähän väliä ympärillä. Hyönteiset sirittivät ja kaukaa kuului koiramaista haukuntaa, oliko sitten kylän koiria tai hyeenoita. Jostain teltasta kuului välillä kuorsauksen ääntä. Muuten oli rauhallinen yö, mitä nyt välillä tuuli humisi teltan liepeissä. Korkeuden puolesta leiri oli arviolta reilun 2700 metrin korkeudessa, joten parin viltin lisäksi yöllä piti olla vähän lämpimämpää päällä. Kylmä ei tullut, mutta seuraavalle vastaavalle reissulle otan ultrakevyen makuupussin mukaan, ihan vain mukavuussyistä.

3. päivä

• patikkaretki kraatteriin (n. 15 km / 7.5 tuntia)
• pikniklounas
• retki näköalapaikalle

Afrikan aamu alkoi nopealla sarastamisella ja vielä nopeammalla auringonnousulla. Ilma oli aavistuksen utuista, joten aivan parhaimpaan ei tällä kertaa päästy. Sumupilvet nousivat kraatterin ulkoreunaa pitkin ja painuivat harjan yli kohti pohjaa. Välissä pilkotteli aamuaurinko. Leiri sai aamuvieraan valkoniskakorpista, joka tuli tonkimaan läheistä roskakuoppaa makupalojen toivossa. Aamiaisen aikana ilma selkeni, joten olimme valmiit suorittamaan päivän patikkaretken alas kraatteriin. Mukaan lähtisi punaiseen viittaan sonnustautunut maasaiopas, joka edellisenä iltana oli yöpynyt ulkona nuotion ääressä. Vuonna 1999 amerikkalainen National Geographic Adventure -lehti listasi maailman 25 suurinta seikkailua ja ykkössuosikiksi kohosi kävelyreitti Tansaniassa maasaioppaan johdolla.

valkoniskakorppi	aamu selkenee vähitellen

Vähän ennen puolta yhdeksää aloimme laskeutumisen kohti kraatterin pohjaa. Mutkittelevaa ja pölisevää polkua pitkin, joka lähti alas aivan leirimme kohdalta, matka alas kesti tunnin verran. Paikka paikoin oli melko liukkaita irtokivisiä kohtia, joten matkalla yksi jos toinenkin pääsi ottamaan takapuolituntumaa paikalliseen maaperään. Loppua kohti mäki loiveni ja saavuimme Empakaaijärven tasaiselle rantakaistaleelle.

Järvi on melkein pyöreä halkaisijaltaan 3000-3500 metriä oleva soodajärvi. Kapea tasainen rantakaistale kiertää ympäri ja sen takana nousee kraatterin reuna n. 500-1000 metriä korkeammalle, välillä loivemmin välillä jyrkemmin. Vastarannalla länsireunassa on isompi tasaisempi alue järven ja reunan välissä. Järven pinta on noin 2200 metrin korkeudella merenpinnasta ja länsireunan korkeimmat huiput nousevat yli 3200 metrin korkeudelle. Järven syvyys on parhaimmillaan jopa 85 metriä, joka on poikkeuksellista täkäläisille järville. Ilman täyttää emäksinen soodan haju. Pikkuflamingoja näkyi kaikkialla järven rantamilla, osa uiskenteli kauempana, suurin osa käyskenteli matalassa rantavedessä.

matkalla kraatterin pohjalle

ensivaikutelmat Empakaain pohjalta

Aloitimme järven kiertämisen myötäpäivään, vastaan tuli muutamia maasaiden karjalaumoja. Rannalla olevat pikkuflamingot pyrähtivät lentoon aina lähestyttäessä ja laskeutuivat selkämme taakse rauhallisemmille paikoille. Parin pienemmän levähdystauon jälkeen olimme saavuttaneet järven vastarannan kahden ja puolen tunnin kävelyn jälkeen. Nyt pysähdyimme pidemmälle tauolle ja kaivoimme lounaslaatikot esiin. Melkoisen hieno lounaspaikka, edessä kolme kilometriä järven selkää, jossa vaaleanpunaisia pikkuflamingoja rannoilla kapeina viiruina. Vastarannalla puolisen kilometriä korkea kraatterin reuna, jonka päällä leiri sijaitsi. Selän takana on vähän loivempaa maastoa, joka nousee lopulta yli kilometrin korkeudelle pohjasta. Ympärillä tummanvihreät kraatterin sisäpuolen äkkijyrkät reunat. Lounaspaikkaa tuli vielä piirittämään selkämme taakse maasaiden karjalauma.

Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa eteenpäin. Pikkuflamingoja tuntui riittävän edelleen, kokonaismääräksi arvioitiin useita kymmeniä tuhansia. Matkan varrella näimme edellisenä iltana palaneen alueen. Arviolta neljä-viisisataa metriä korkea ja ainakin kilometrin leveä alue pystysuoraa rinnettä oli muuttunut paljaaksi harmaaksi alueeksi. Vielä paikoitellen näkyi savuavia palopesäkkeitä. Tämä jälki tulee näkymään vielä monien vuosien ajan Empakaain sisärinteillä.

Kiertokäynnin jälkeen pääsimme samalle paikalle josta olimme laskeutuneet ja aloitimme nousun kohti leiriä. Ylöspäin nouseminen oli nopeampaa ja vaikka pidimme useita hengähdystaukoja matkan varrella, aikaa kului vain 45 minuuttia. Polku muistuttaa vaativuudeltaan Kilimanjaron viimeistä nousupäivää. Vaikka täällä korkeutta ei ole kuin reilut kaksi ja puoli kilometriä merenpinnasta, niin auringonpaahteessa se alkaa jo tuntumaan.

Viimeisen valoisan tunnin käytimme vielä pieneen automatkaan vähän pohjoisemmaksi kohti näköalapaikkaa, missä Oldynyo Lengai tulivuori näkyy hyvin. Iltaohjelmassa oli vielä leirisuihku halukkaille, virvoitusjuomia auringonlaskua katsellen, sekä tukeva illallinen. Iltanuotiolla aika kului kirkkaan tähtitaivaan alla ylilentävien pikkuflamingoparvien matalaa narinaa kuunnellen. Yöllä tuuli taas vuorotellen kummastakin suunnasta.

näköalapaikka Lengaille

4. päivä

Aamu Empakaain rinteellä alkoi jälleen kosteanviileissä tunnelmissa. Aurinko hyppäsi esiin päiväntasaajalle tyypillisellä nopeahkolla tavalla ja antoi kraatterille taas erilaisen tunnelman. Tällä kertaa ei ollut niin sumuista.