6. päivä

• majoitus telttaleirissä
• iltakävely joella

Seronerassa vietetyn lounashetken jälkeen lähdimme kohti Seregentin länsikielekkeessä sijaitsevaa Kirawiraa. Reilun 90 kilometrin matkalla maisemat vaihtelivat kukkulaisen ja tasaisen maaston välillä. Tiellä kulkenut paviaanilauma hidastutti välillä menoa. Matkalla näimme yhden kolariin joutuneen autonkin. Katon kautta ympäri ja pusikkoon. Näissä olosuhteissa eivät kevyet Suzuki kaupunkimaasturit pysy tiellä, kyllä kunnon järeätä kalustoa pitää olla alla, totesimme paikan ohi mentyämme.

sihteeri	vesiantilooppeja
paviaaneja tiellä	sehän oli Suzuki!

Saavuimme leiripaikallemme "Kirawira A Campsite"lle puoli viiden aikoihin. Tuttu leirihenkilökunta olikin jo vastassa ja teltat olivat siististi rivissä. Kirawiran alue laskee länteen kohti Victoriajärveä, korkeutta on alle tuhat metriä merenpinnasta, joten ilma tuntui selvästi tukalammalta kuin pohjoisessa Lobossa. Leirin virvoitusjuomat olivat olleet auringossa koko päivän, olut oli suuta polttavan kuumaa, mutta maistui kuitenkin hyvältä.

leiripaikka Kirawirassa

Puolisen tuntia maltettiin sentään rauhoittua ja istuskella paikallamme. Ennen pimeän tuloa lähdimme kävelyretkelle leirin edessä olevan Grumetijoen rantamaastoon. Joki oli lähinnä reilut kymmenen metriä leveä kivenlohkareiden ja puunrunkojen täyttämä uoma. Muutamissa kohtaa näkyi pieniä kirkkaan- tai tummanvihreitä lammikoita, joiden pinta väreili. Tieto siitä, että parhaimmillaan täällä on jopa kuusimetrisiä krokotiileja piti lähemmän tarkastelun pois mielestä.

Grumetijoki kuivana

jotain liikettä lammikossa

Palasimme leiriin sopivasti auringonlaskun aikaan, että sen ehti valokuvaamaan. Illallinen tarjottiin tutussa ruokailuteltassa ja iltanuotiollakin ehti istuskella hetken. Sitten jostain putkahti pieni sadekuuro, joka lopetti illanvieton lyhyeen. Porukat vetäytyivät telttoihin suurien pisaroiden rapinaa kuuntelemaan, nämä kevyet Haltit pitävät enemmän mekkalaa vesisateessa, kuin kunnon paksut safariteltat. Vastoin ennakko-odotuksia, sade ei raikastanut ilmaa vaan teki siitä entistäkin tukalamman, ihan kuin vettä olisi heittänyt kiukaalle.

iltanuotiolla ennen sadetta

Sadekuuro meni nopeasti ohi ja yöksi oli jätettävä teltan oveksi pelkkä hyttysverkko. Sen läpi oli hyvä tarkkailla pimeää Afrikan yötä, jossa tähdet loistivat. Yöllisiä ääniä kuului nyt myös telttojen ympäristöstä, mutta ketään ei näkynyt. Nyt kuului selvästi myös leijonien karjuntaa, ääni joka nostaa karvat pystyyn jokaiselta teltassa yöpyvältä.

7. päivä

• aamupäivän safariajo (3 h)
• aamiainen leirissä
• päivän safariajo (4 h)
• lounas leirissä
• illan safariajo (3 h)
• iltajuhlat leirissä

Aamuherätys oli jo 5:30 ja pelkän aamukahvin varassa olimme lähdössä päivän ensimmäiselle safariajolle. Yön aikana hyeenat olivat pistäneet leirin keittiötä vähän uuteen järjestykseen. Pienen ajolenkin jälkeen törmäsimme aamun ensimmäiseen, hölmistyneen näköiseen urosleijonaan. Se poistui laiskasti paikalta ja näytti meille vähän aamukarjunnan mallia. Seurasimme sitä hetken ja toinen auto lähti menemään eteenpäin.

Meidän auton leijonavainu oli kuitenkin herännyt ja viereisestä pusikosta nousi pari päätä näkyviin. Saimme toisen auton huomion itseemme valoja vilkuttelemalla ja kohta parkkeerasimme hyville valokuvausasemille. Paikalla oli kaksi naarasleijonaa pentuineen aamuisen ruhon kimpussa. Paikka oli niin lähellä leiriämme, että kuulimme selvästi leirihenkilökunnan ääniä, kun keittiöllä valmistettiin aamupalaa. Vietimme hyvän pitkän valokuvaussession leijonien aamupalan äärellä. Aurinkokin nousi sopivasti ja antoi "hyvät valot".

Leijonien luota lähtiessä meidän autosta oli vasen takarengas päässyt tyhjentymään. Onneksi safarijeeppien varustukseen kuuluu kaksi vararengasta. Aivan leijonien vieressä ei kuitenkaan alettu sitä vaihtamaan, vaan siirryimme sentään kukkulan toiselle puolelle.

Kiersimme leirin toiselle puolelle ja löysimme enemmän vettä täynnä olevan uoman pienen kävelymatkan päästä. Kumea murahtelu ilmoitti, että paikalla oli virtahepoja. Rantaan meno aiheutti melkoista säpinää laumassa, joten aluksi piti tilannetta tarkkailla vähän etäämmältä. Nämä eivät ole niitä vierailijoihin tottuneita leppoisia yksilöitä. Varttitunnin kuluttua alkoi tilanne rauhoittumaan, joten nyt niitä pääsi lähestymään jo aivan joen töyräälle. Yksittäisiä virtahepoja tuli vastarannalta lisää ja siellä täällä näkyi krokotiilien päitä.

Palasimme leiriin aamiaiselle, muistaen että ainakin viisi leijonaa oli selkämme takana kivenheiton päässä. Tunnin tauon jälkeen lähdimme päivän seuraavalle safariajolle. Joen ylle on viritetty notkuva Indiana Jones -tyyppinen riippusilta, jonka ylitimme turvavälit huomioiden. Alla olisi pitänyt vielä olla reilusti krokotiileja, ihan tunnelman kohottamiseksi. Joen toisella puolella olevasta paikasta ei näkynyt kuin yksi virtahepo. Palasimme autoille ja jatkoimme jokivarren tutkimista. Eräästä joenmutkasta löytyi rauhallinen krokotiili vastarannalta löhöämästä. Ei mikään iso, mutta näkyi sentään kokonaisena.

gueretsa

Vähän etäämmällä joen varresta tapasimme täplähyeenapariskunnan lekottelemassa. Näyttivät sen verran syyttömiltä, että eihän näiden syyksi voi laittaa eilisen yön leirikeittiön sotkemista. Pari pienempää bongausta saatiin, ensin puunkolo täysi tuhatjalkaisia, sitten oksanhaarassa vihreä käärme nauttimassa sammakkoa päivälliseksi. Norsuja nähtiin pitkästä aikaa taas pieni ryhmä, samoin yksittäisiä kirahveja. Välillä päästiin jaloittelemaan, kun Gordonin autoa piti työntää käyntiin. Aikaisemmin se oli vähän oikutellut käynnistyksen suhteen ja nyt piti turvautua ensi kerran lihasvoimaan. Tasaisella paikalla suhteellisen simppeli toimenpide.

täplähyeenan luona vierailulla		tuhatjalkaisia
sammakon päivät ovat luetut	taitaa olla norsuja	katso, impala loikkaa
savannikotka	puhvelit puskassa	kirjoantilooppi piilosilla

Ennen leiriin palaamista löysimme vielä yksinäisen virtahevon joka oli kaukana tasangolla laiduntamassa. Siinä parhaimmillaan kolme tonnia pulskaa afrikkalaista lihaa tepastelee ruohotupsun perässä, eikä sen ja vesistön väliin kannata millään kevyemmällä massalla mennä yrittämään. Leirillä nautimme lounaan ja vietimme puolentoista tunnin iltapäiväsiestan, jonka jälkeen ajot taas kutsuivat.

impalat joella		virtahepo laiduntaa

keittiössä touhutaan kokkimme Mrosson johdolla

leirissä vietetään siestaa

Ilta-ajon varsinainen spektaakkeli tarjoiltiin vain muutaman minuutin ajomatkan päässä leiriltä. Tumman taivaan alla saimme nähdä kirahvien muodostelmakoreografian, joka alkoi muutaman yksilön joukolla, arvokkaasti liikehtien kerääntyi tiiviiksi kahdentoista yksilön ryppääksi ja hitaasti yksi kerrallaan poistuen hajosi savannille. Syykin outoon näytelmään selvisi, kun ryhmän toiselta puolelta löytyi aikaisemmat kaksi leijonanpentua puusta ja emot olivat pensaikossa kirahvien toisella puolella. Hienoa näytelmää, näitä harvoin pääsee näkemään.

ennätysmäärä kirahveja yhdessä kuvassa
pennut oksilla vasemmalla ja emot puskassa kirahvien oikealla puolella

Ilmakin ripotteli muutaman pisaran verran, niin että jouduttiin turvautumaan kattoluukkuihin. Yllättäen etuviistosta singahti tien yli esiin impala ja naarasleijona perässään. Impala oli tällä kertaa nopeampi, joten oikea saaliinkaato jäi kokematta. Ei kaikkea sentään voi nähdä yhden safarin aikana, edes Afrikassa. Lohdutuksena otimme muutaman kuvan loppuun uupuneesta puuskuttavasta leijonasta.

pahkasika tomerana		leijonan ilme saaliin menetettyään

Leiriin palasimme juuri viimeisellä minuutilla, jotta auringonlaskusta ehti ottaa pari kuvaa edellisenä iltana testatusta kuvauspaikasta. Viimeinen leiri-illallinen oli nyt katettu tähtitaivaan alle ulkosalle ja sisälsi seisovan pöydän täynnä kaikenlaisia afrikkalaisia erikoisuuksia. Tällaisia paikallismakuja ei turistilodgessa pääse kokemaan. Leirihenkilökunta esitti pari laulunumeroa ja jälkiruoaksi saatiin nuotiolla paistettua kakkua. Iltanuotiolla ja illan mittaan kuului selvästi virtahepojen ääniä. Leijonatkin pitivät toisella suunnalla murahteluaan, joten eivät ne olleet kaukana leiristä.

8. päivä

• siirtyminen kohti Ngorongoroa (250 km / 9 tuntia)
• Simbakopjet
• kenttälounas Naabikukkulalla

Aamulla oli hyvää aikaa etsiä kuvauspaikkoja auringonnoususta, kun ei ollut kiire lähteä safariajoille. Paviaanit nukkuivat joen rannalla puiden oksilla ja heräilivät vähitellen mekastamaan kun valo lisääntyi. Leijonatkin heräsivät karjumaan ja teltan ovensuussa seisten näki niiden liikkuvan joen toisella puolella. Aamiaisen jälkeen oli vielä vuorossa henkilökunnan tippien maksaminen.

aamu herättää paviaanit	leirissä vielä nukutaan
lähtötohinoita		henkilökunta saa tippinsä

Vartin yli kahdeksan irtaannuimme leiristä ja aloitimme matkan kohti seuraavaa kohdetta. Taival näytti enimmäkseen melko tyhjältä, mutta Seronerassa tien varresta sentään löytyi yksi norsu. Pitihän sen aamutoimia jäädä vähäksi aikaa ihmettelemään. Seronerajoelta löytyi, yllätys yllätys, virtahepoja, mutta nämä olivat niitä amerikkalaisturisteille tarkoitettuja rauhallisempia malleja joista näkyi vain vähän selkää.

sehän on norsu	krokotiili siestalla	turistimallinen virtahepo

Viimeinen paikka ennen Naabikukkuloita oli vielä katsastamatta, nimittäin Simbakopjet. Eipä pettänyt paikka tälläkään kertaa, kun kolme uteliasta leijonaa katseli maisemia kopjen päältä.

aluksi vaikutti lupaavalta, mutta eivät ne meitä katselleetkaan

Vielä päätien varrestakin löytyi viiden leijonan ryhmä, joka ei paljoa korviaan lotkauttanut vaikka muutaman metrin päässä oli melkoinen safarijeeppiralli. Kaikki tungeksivat parhaille kuvauspaikoille. Oikea turistirysä, ei sitä touhua pitkään viitsinyt katsella.

näitäkään eivät turistit paljoa kiinnosta

Kenttälounas Naabikukkulalla meni jo vanhalla rutiinilla ja kun vielä pysähdyttiin parikymmentä kilometriä etäämpänä olevalla puiston portilla, niin oli aika pistää Serengeti pakettiin odottamaan seuraavaa kertaa.