8. päivä

• siirtyminen Lobo - Seronera (90 km - 6.5 tuntia)
• Retima Hippo Pool, pikniklounas
• majoitus telttaleirissä Prince Charles Campsitella

Lähdimme Lobosta takaisin kohti etelää. Leijonat katselivat kallion päältä ihmeissään, että joko ne nyt lähtevät pois. Teimme vielä yhden sivukoukkauksen kohti Migration Campia katsomaan, olisiko leopardi näyttäytynyt paremmin. Tällä kertaa siitä ei näkynyt vilaustakaan, joten palasimme päätielle.

Jonkun matkaa tietä ajettuamme löysimme yksittäisen naarasleijonan makoilemasta tien varresta. Pitkän aikaa se venytteli itseään puunrunkoa vasten ja välillä nosti päätään. Toinen auto kyllästyi ja lähti edeltä, mutta me jäimme vielä tarkkailemaan tilannetta. Muutaman tiukan meihin kohdistuneen vilkaisun jälkeen leijona päättikin nousta ja lähteä tielle. Tyynen rauhallisesti se pysähtyi selin meihin nähden, pyöräytti aamupapanat tielle ja jatkoi matkaa kohti paikalle tullutta safariautoa, jonka se ohitti pienen mulkaisun saattelemana. Mitäs tulivat häiritsemään kesken aamutoimien.

Matkalla näkyi jonkun verran topi- ja impala-antilooppeja. Lisäksi kirahveja oli nyt runsaammin tien varrella ja vähän tielläkin. Seroneran alueelle saavuttuamme noin puolen päivän aikaan alkoi sataa vähän runsaammin.

Sateesta huolimatta poikkesimme Retiman virtahepolammikolle Orangijoen varteen. Sateet olivat aiheuttaneet alueella kunnon tulvan. Aikaisemmin tässä on ollut vain pieni lammikko seisovaa vettä, nyt paikalla oli kohiseva koski. Virtahepoja oli paikalla runsaasti ja ne olivat melko aktiivisella tuulella johtuen viileämmästä ilmasta. Pari urosta pisti oikein kunnolla rähinäksi ja ajoi toisiaan takaa pitkän aikaa. Välillä tuijoteltiin tuimasti ja pidettiin kumeaa röhinää.

Retima Hippo Pool

Ukkoskuuro tuli päälle, joten oli aika siirtyä autojen sisäpuolelle syömään laatikkolounasta. Lounaan jälkeen lähdimme Seroneran kylään ostamaan vähän leiriviiniä. Poikkesimme myös Visitor Centerissä tutkimassa näyttelyn antia, ennen kuin jatkoimme matkaa.

Täältä olisi alkuperäisen ohjelman mukaan pitänyt mennä Morukopjelle, mutta sateet olivat katkaisseet tien Mbalagetijoella. Näin ollen suunnistimme kohti Prince Charles Campsitea, joka sijaitsee kymmenisen kilometriä Seronerasta lounaaseen Rongaikukkulan kupeessa. Morukopjelle siitä ei olisi ollut kuin viitisen kilometriä matkaa, mutta kun ei ole tietä mitä pitkin mennä.

Niljakkaiden ajourien päätteeksi leiri tuli näkyviin vartin yli neljä ja ilmassa oli hieman sadetta. Autoilla ajettiin suoraan ruokailuteltan viereen ja menimme sinne sisään odottelemaan. Maa oli melkoista kuraliejua, joten vaelluskengät tulivat hyvään tarpeeseen. Puolisentoista tuntia odottelimme lämmittäviä juomia nauttien, että sade hellittäisi. Leirin henkilökunnalta kuulimme, että sade oli alkanut vasta kahdelta iltapäivällä, joten pitkäaikainen häiriö se ei tulisi olemaan.

Prince Charles Campsite

Varttia vaille kuusi tuli pahimpaan sateeseen tauko, että pääsi viemään tavarat teltalle ja valmistautumaan illanviettoon. Muutamat teltat olivat pientä hienosäätöä vailla, joten niitä korjailtiin vähän porukalla. Lisäksi vessateltta oli laitettu vain muutaman metrin päähän telttarivistön taakse ylärinteeseen. Seuraavana päivänä se tultaisiin siirtämään paremmalle paikalle.

Illan hämärtyessä oli illallinen katettu ruokailutelttaan. Sen jälkeen oli vuorossa perinteinen iltanuotio ennen makuulle menoa. Tällä kertaa tuli makuupussikin tarpeeseen kosteassa illassa. Yölämpö oli alimmillaan kuitenkin +20 astetta, eli melko normaali suomalainen sateinen kesäkeli.

9. päivä

• aamupäivän puistoajo (5 tuntia), konepeltiaamiainen
• iltapäivän puistoajo (3 tuntia)

Serengetin aamu valkeni kosteanharmaana, aurinko ehti pilkahtamaan sen verran että huomasi sen nousseen. Aamukahvin jälkeen lähdimme tarkastamaan Morukopjen tien tilannetta.

Matkalla pienetkin purot näyttivät tulvivan, joten vettä tuntui riittävän. Vähän matkan päästä leiriltä tapasimme puhvelilauman. Päästyämme Mbalagetijoen rantaan totesimme ylittämisen täysin mahdottomaksi, tie oli kadonnut veden alle ja sen kohdalla uiskenteli virtahepoja. Morukopje näkyi härnäävästi vain parin kilometrin päässä, mutta kun ei pääse niin ei.

yleensä tässä on tie	Morukopjet häämöttävät
Serengetin Magadijärvi		pikkuflamingo
	kapustatrappi	pahkasika partioi

Palasimme takaisinpäin ja suunnistimme seuraavaksi kohti Seroneraa. Päätien varressa Seronerajoki oli alkanut tulvia ja uhkasi katkaista tien. Paikalle kerääntyi ryhmä safariautoja ihmettelemään tilannetta. Meidänkin olisi ollut tarkoitus mennä toiselle puolelle, mutta päätimme jalkautua tien sivuun ja syödä konepeltiaamiaiset. Näinhän ei saisi kansallispuistossa tehdä, mutta olosuhteet eivät antaneet muuta vaihtoehtoa

tästä menee Serengetin päätie	konepeltiaamiaisella

Aamiaisella ollessamme etelästä saapui ryhmä kuorma-autoja, jotka ylittivät tulvivan joen ilman ongelmia. Näin oli sillan kunto varmistettu ja uskalsimme itsekin ylittää paikan. Virta oli tuntuvan voimakas ja aivan hilkulla oli, etteikö vettä olisi tullut myös auton sisälle lattialle. Jatkoimme eteenpäin, kunnes kohtasimme joukon pahkasikoja ja ison lauman impaloita.

Muutaman kilometrin päässä on seuraava Seronerajoen ylityspaikka. Päästimme täysinäisen paikallisbussin ensin ylitse, ennen kuin menimme siitä itse. Tämä ylitys vaikutti vielä hurjemmalta, koska vesi tulee tien yli korkeammalta ja kapeammalta alueelta.

Kiersimme takaisin etelään päin pitkin Seronerajoen länsireunaa. Päätien vieressä olleen rauhallisen joenuoman muuttuminen virraksi oli ajanut virtahevotkin liikkeelle ja niitä löytyi muutamista kohtaa pienissä ryhmissä.

Palasimme takaisin leiripaikalle, jossa oli vuorossa lounastauko. Ilmakin kirkastui vähäksi aikaa ennen kuin lähdimme taas iltapäivän ajolle.

Nyt kiersimme Rongaikukkulan länsipuolelle kohti Sopa Lodgea. Pariin otteeseen ylitimme tulvivan Mbalagetijoen, tälle tieosuudelle on sentään rakennettu kunnolliset sillat. Matkalla näkyi joitakin lintuja, sekä vervettejä ja impaloita. Sopa Lodgen nähtyämme käännyimme takaisinpäin.

naamioturako	vervetin poikanen harjoittelee kiipeämistä

Ukkoskuuro ehti päälle, joten jouduimme sulkemaan kattoluukut autoista ennen leiriin saapumista. Leirissä sadetta kesti vielä tunnin verran, joka tuli istuskeltua teltan suojissa. Juuri ennen auringonlaskua sade hellitti, joten pääsimme kerääntymään nuotion ääreen. Illalliselle päästiin kahdeksan aikoihin. Sen kruunasi leirihenkilökunnan laululla säestämä kakku ja kuohuviini. Viimeistä omaa leiri-iltaa vietettiin nuotiolla jälleen laulupainotteisissa merkeissä.

10. päivä

• siirtyminen Moru Kopje - Ndutu (70 km - 6 tuntia)
• Golkopljet

Helmikuu alkoi harmaana, mutta pääasia on, että se alkoi Afrikassa. Aamiaisen jälkeen oli vuorossa leirihenkilökunnan tippien maksaminen kiitospuheen kera. Kahdeksan jälkeen lähdimme eteenpäin ja jätimme leirin taaksemme.

leirihenkilökunta

Parissa tunnissa olimme takaisin Naabikukkulalla ja koska aikataulut antoivat myöten, lähdimme tekemään ylimääräisen lenkin koillisessa kymmenen kilometrin päässä oleville Golkopjeille. Matkalta löytyi useamman leijonan lauma heinikosta makoilemasta. Golkopjen ympäristöstä tapasimme reissun suurimman seepralauman.

Kiersimme Golkopjeja ja seeprojen joukosta löytyi yksi gepardikin tähystämästä ympäristöään. Vähän matkan päässä oli hyeenalauma lepäilemässä vesilammikolla. Palasimme seepralauman ja leijonien ohi takaisin Naabikukkulalle, josta jatkoimme tien yli etelään kohti Ndutua.