| [Safari] |
Dar es Salaam |
|
| [Ohjelma] |
9. päivä
Ennen pimeän tuloa, meille ei jäänyt paljoakaan ylimääräistä aikaa. Ajoimme kentältä suorinta tietä keskustaan, jossa teimme pienen kiertoajelun presidentin palatsialueen ympäri ja rantabulevardia pitkin ennen kuin kaarsimme tutun Southern Sun -hotellin pihaan. Siellä meille oli tarjolla iltahuoneet. Parin tunnin virkistäytymisen jälkeen oli aika kokoontua jäähyväisillalliselle hotellin ravintolaan. Ravintola oli eläväisen meluisa, alkuruokana oli iso kulhollinen keittoa ja pääruoaksi oli tuhti pala tonnikalaa. Näiden suurien annoksien ja jälkiruoan jälkeen ei kenellekään jäänyt enää nälkä kurnimaan. Illallisen jälkeen lähdimme bussilla Dar es Salaamin kentälle, jonne saavuimme hyvissä ajoin. Kentällä kulutimme aikaa kauppoja kierrellen, vaikka tässä vaiheessa ei shoppailuintoa juurikaan enää löytynyt. Lopulta vähän ennen puoltayötä pääsimme koneeseen, jolla aloitimme pitkän lennon kohti Amsterdamia. 10. päivä
Yö meni lentokoneessa joten kuten torkkuen. Dar es Salaamista lähtiessä on hyvä, ettei tehdä enää mitään välilaskuja, kuten Kilimanjarolta lähtiessä tapahtuu. Kapteeni kuulutti vähän ennen laskeutumista, että kentällä olisi sumuista. Sen totesimme myös, kun laskeuduimme eikä ikkunasta näkynyt kuin harmaata. Täällä olisi tarkoitus viettää kaksi ja puoli tuntia ennen Helsingin koneen lähtöä, joten porukka hajaantui ympäri terminaalia. Jossain vaiheessa alkoivat kuulutukset kertomaan koneiden peruutuksista ja myöhästymisistä. Meidän jatkolennolle näytettiin myös peruutusta, joten matkanjohtaja laitettiin asialle. Parin tunnin epätietoisuuden jälkeen varmistui, että pääsemme mukaan seuraavalle lähtevälle lennolle. Ylimääräistä odotteluaikaa tuli näin ollen vajaat neljä tuntia. Amsterdamin kentällä ajan saa kyllä kulumaan, toista olisi ollut jossain afrikkalaisessa kuumassa lentokonehallissa. Laskeuduimme täpötäydellä koneella Helsinki-Vantaalle viiden aikaan iltapäivällä. Vielä suurempi yllätys oli, kun kaikkien matkatavaratkin oli saatu mukaan samaan koneeseen. Suomessa oli tyypillinen syksykeli, kahdeksan astetta lämmintä ja harmaankosteaa.
|