2. päivä

• majoitus Vuma Hills Tented Camp
• iltapäivän safariajo (3 tuntia)

Dar es Salaamista tuleva päätie halkaisee Mikumin kansallispuiston kahtia 50 km matkalta. Puiston rajojen sisäpuolella bongasimme impaloita, norsuja ja puhveleita tien varressa. Noin 35 km matkan jälkeen poikkesimme puiston portilla Msembessä kirjoittautumassa sisään puistoon. Sieltä lähdimme 7 km päätien eteläpuolella sijaitsevalle Vuma Hills Tented Camp -nimiselle majapaikalle. Sinne saavuttuamme siirryimme sujuvasti klo 15 lounaspöytään, jonka jälkeen kävimme huoneissamme. Ne olivat suurikokoisia telttoja, jotka oli katettu erillisellä kaislakatolla melko jyrkkään rinteeseen rakennettujen puisten tasojen päälle. Jokaisen teltan takana sijaitsi vielä erillinen kylpyhuonetila. Nämä olivat suurimmat teltat, mitä Afrikassa on toistaiseksi vastaan tullut.

Klo 16 kokoonnuimme parkkipaikalle, josta lähdimme ensimmäiselle varsinaiselle safariajolle. Reittimme suuntautui päätien yli pohjoiseen Mkatatasangolle. Siellä bongasimme tyypillisiä afrikkalaisia eläimiä, kuten impaloita, norsuja ja kirahveja. Ilta oli jo kääntymässä ehtoon puolelle, kun kurvasimme Kikobogan virtahepoaltaan rantaan. Siellä meidät vastaanotti ensin norsulauma, joka oli sammuttamassa janoaan. Jalkaannuimme autosta nauttimaan virvokkeita ja seurasimme rannalta käsin virtahepojen kinastelua. Krokotiilejakin näkyi siellä täällä lammikon pinnan tuntumassa. Vähän ajan kuluttua norsut saivat juotua tarpeekseen ja lauma lähti arvokkaasti vetäytymään kohti auringonlaskua.

Norsujen tilalle saapui lauma afrikanpuhveleita, jotka helminauhamaisessa muodostelmassa ensin etenivät verkkaisesti kohti lammikkoa ja sitten levittäytyivät melkoista loisketta pitäen sen rannalle. Aikaisempien kokemusten perusteella olisi voinut väittää, että ihmisten läsnäolo vastarannalla olisi häirinnyt niitä. Nyt ne tulivat vain lammikolle ja levittäytyivät rantaan juomaan ihan meidän edessämme.

Aikamme tapahtumia kuvattuamme alkoi aurinko osoittaa laskeutumisen merkkejä. Jätimme puhvelilauman rannalle ja lähdimme palaamaan kohti majapaikkaamme. Kansallispuiston alueella oltaessa ei sovitusta aikataulusta kannata livetä, seitsemän jälkeen ei saa ajella safaria. Lyhyen pimeässä tapahtuneen ajon jälkeen olimme taas majapaikassamme. Siellä pidettiin pieni hengähdystauko suihkuineen, jonka jälkeen kokoonnuttiin päärakennukselle illalliselle.

Ennen illallista ohjelmassa oli vuorossa epävirallinen esittäytymistilaisuus, jossa jokainen matkalainen sai kertoa omasta puolestaan miksi yleensä oli tänne asti vaivautunut matkustamaan. Illallinen meni ihan tyypilliseen afrikkalaiseen tapaan, juomatilauksien kanssa oli sählinkiä ja serviettejä ei ollut pöydässä. Ruoka oli maittavaa, ruokahalu herää aina luonnon helmassa. Illallisen jälkeen kaikki vetäytyivät kiltisti yöpuulle, olisihan huomenna edessä pitkä safaripäivä.

Tämän majapaikan iltatunnelmaa pilaa telttojen edustamaisemassa kulkeva päätie, missä ajoneuvojen valot loistavat pimeässä yössä. Lisäksi sähkögeneraattori huutaa liian kovaa ja iltatuuli tuo dieselin käryä teltan terassille. Sähköt katkaistaan kuitenkin jo puoli yhdentoista aikaan, joten juuri ja juuri ehtii hoitamaan täydennyslataukset.

3. päivä

• aikainen safariajo (4 tuntia)
• lento Mikumi - Ruaha (250 km - 55 min)

Lähdimme aamun safariajolle kuuden aikoihin pelkän kahvin voimalla. Leiriltä suuntasimme kohti pohjoista, päätien ylitettymme aloimme kiertelemään Mkatatasangolla. Teimme kierroksen kohti tasangon pohjoisosaa, jossa näkyi paikoitellen mustia kulotettuja alueita. Täällä päin tapana on polttaa kuivaa heinää pois, jotta sateiden alkaessa kasvit saavat uutta voimaa kasvamiseen. Tasangon pohjoispäässä olisi myöskin ollut meidän alkuperäisen suunnitelman mukainen ensimmäinen safariyöpymispaikka, Foxes Safari Camp. Puistonvartijat onnistuivat kuitenkin pari kuukautta aikaisemmin kulottamaan ruohon lisäksi myös sen, joten meidän oli yövyttävä Vuma Hillsillä.

Eläimistöltään Mkatatasanko oli melko yllätyksetön. Puhveleita näkyi muutamissa paikoissa ja seeproja pienissä ryhmissä. Lisäksi tapasimme norsulaumoja ja yksittäisiä kirjo- ja pikkuruokoantilooppeja. Linnuista bongasimme mm. maassa kulkevan kapustatrapin, josta vähän lisää myöhemmin. Tasangon pohjoisosassa sijaitsee keinotekoinen Mwanambogon vesiallas, josta löysimme yksinäisen virtahevon. Safarin ensimmäinen leijona löytyi makaamassa kaukana tien varresta. Lisäksi saimme nopean havainnon yksittäisestä täplähyeenasta.

Paluumatkalla majapaikalle sattui vielä pieni sadekuuro, joka pakotti laskemaan safariauton suljettavat sivukankaat alas. Näissä safariautoissa oli putkirungon päällä oleva kangaskatto. Lopputuloksena oli melkoinen vesitunneli, kun ajoviima heitti kaiken veden matkustamoon. Onneksi Afrikassa kuivuu yhtä nopeasti kuin kastuukin. Palasimme myöhäiselle aamiaiselle Vuma Campille.

Vajaan tunnin pakkaustauon jälkeen lähdimme kiireen vilkkaa kohti Kikobogan kiitorataa, jonne matkaa oli puolisen tuntia. Eihän siellä vielä silloin lentokonetta ollut tarjolla ja tax freessäkään ei ollut mitään houkuttelevia tarjouksia. Puolen tunnin odottelun jälkeen yli lensi pienkone, joka kaarroksen jälkeen laskeutui ruohoiselle kiitoradalle. Lentokone oli tyypiltään Cessna 208B Grand Caravan, joka on melko suosittu konetyyppi täällä päin. Henkilökunta nosteli matkalaukut koneen ruumaan. Nopean ja melko huomaamattoman turvatarkastuksen jälkeen ryömimme koneeseen sisälle, edes vesipulloja ei kerätty pois käsimatkatavaroista. Koneen takaosassa oli pieni tila, jonne irtonaiset tavarat laitettiin, koska istuimien välissä ei ollut ylimääräistä tilaa niille. Istuinvyöt olivat autoista tuttua mallia, lantiovyön lisäksi toinen vyö vedettiin rintakehän yli. Kone oli juuri riittävän kokoinen kahdelle lentäjälle ja kahdelletoista matkustajalle varustettua mallia. Lentokoneen tunnus oli 5H-FOX ja se kuuluu tämän safarin majapaikkoja hoitavalle Foxin perheyritykselle.

Pomppuisen kiihdytyksen jälkeen nousimme ilmaan ja käännyimme lännen suuntaan kohti Ruahaa. Vajaan tunnin lennon aikana ehdimme nähdä pilvien lomasta hienoa afrikkalaista maisemaa. Lensimme korkeimmillaan vajaassa 4000 metrissä ja nopeutta oli GPS:n mukaan parhaimmillaan reilut kolmesataa kilometriä tunnissa. Koneessa oli vähän ongelmia saada GPS:n lukitusta satelliitteihin, mutta kun piti vastaanotinta esillä jalan päällä niin paikannus toimi.