| [Safari] |
Ruahan kansallispuisto |
jatkuu: [Selous] |
| [Ohjelma] |
3. päivä
Laskeuduimme kirahvien välistä Ruahan kansallispuistoon Msemben kiitoradalle, jossa tapasimme samaa safaria toiseen suuntaan matkaavan suomalaisryhmän. Vaihdoimme kulkuvälineitä ja lähdimme ajelemaan kohti lodgea, jonne saavuimme noin tunnin kuluttua. Matkalla nähtiin vähän maistiaisia paikallisesta eläimistöstä kirahvien ja norsujen muodossa. Ruaha River Lodge on rakennettu korkealle kivisen kopjen kylkeen. Sinne saavuttuamme kello oli jo riittävästi, joten siirryimme suoraan lounaspöydän äärelle. Lounaan jälkeen pidimme tunnin mittaisen hengähdystauon, jona aikana ehdimme tutustua omiin kivestä rakennettuihin mökkeihimme, jotka sijaitsevat aivan Suuren Ruahajoen rannalla. Täällä viettäisimme kolme seuraavaa yötä, joten tavarat sai purkaa laukuista ja asetella haluamaansa järjestykseen. Poikkeuksena muista kansallispuistojen sisällä sijaitsevista majapaikoista, täällä vieraat saavat jopa kävellä omin päin joen rannalla. Joen yli ei saanut mennä, eikä krokotiileja ruokkia. Lisäksi varoiteltiin, että kameroita ei saisi jättää näkyville päivän ajaksi koska hiekkapöly leviää joka paikkaan. Nyt suuri ja mahtava Ruahajoki ei virrannut, vettä oli vain muutamissa lammikoissa. Suurin lammikko sijaitsi päärakennuksen edustalla. Tauon jälkeen kokoonnuimme päärakennuksella, jonka terassilta oli hyvät näköalat alempana olevalle joen varrelle. Puoli viiden aikaan lähdimme iltapäivän safariajolle. Mukaan autoomme tuli myös maasaiopas. Pienen ajomatkan kuluttua löysimme tien varresta yksinäisen urosleijonan lepäilemässä. Ajoimme kymmenen metriä tien sivuun, otimme valokuvat ja palasimme nopeasti tielle. Puiston säännöt kieltävät poikkeamasta tieltä, mutta tästä aiheesta vielä enemmän seuraavan päivän ohjelmassa. Ajoimme pohjoista kohti ja käännyimme Kimiramatongekukkulan länsipuolella sijaitsevan Mdonyajoen rannalle. Täälläkään ei varsinaista veden virtausta ollut tarjoilla, vain hiekkainen pohja. Löysimme 14 leijonan lauman lepäilemässä joenuomassa yhden puhvelinvasikan ruhon kanssa. Korppikotkat kyttäsivät siitä itselleen iltapalaa. Pienen matkan päässä leijonista jalkaannuimme autoista ja pääsimme kokeilemaan joen ylitystä huojuvaa ja natisevaa riippusiltaa pitkin. Eipä siinä olisi ollut kuin parin metrin pudotus hiekalle, jos se olisi pettänyt. Palailimme auringon laskiessa hiljakseen kohti majapaikkaamme. Matkan varrella löytyi muutama seepra. Ihan leppoinen ilta-ajelu auringon viimeisten säteiden punertaessa savannimaisemaa. Palasimme majapaikkaamme hämärän jo laskeuduttua ja levähdimme mökeissämme tunnin verran ennen kuin meitä tultiin hakemaan illalliselle. Ensimmäinen opas aikoi viedä meidät toisen ryhmän illalliselle, mutta seuraava opasti meidät oikeaan suuntaan kohti päärakennusta. Illallinen meni ihan normaalilla rutiinilla, jonka jälkeen aloitettiin kotiinkuljetukset. Lodgelle on palkattu maasaivartijoita saattamaan turisteja turvallisesti pimeän aikaan. Muu porukka oli majoitettu lähelle päärakennusta, mutta meidän rantahuvila oli kaikkein etäämmällä, joten kävelymatkaan kului kymmenisen minuuttia. Pimeässä maasain perässä kulkiessa kuului joelta jatkuvaa virtahepojen röhkintää. Lisäksi polun varrella näkyi taskulampun valossa dikdikejä. Yöllä ei mökeistä enää saanut poistua, joten pienen terassilla vietetyn hetken jälkeen vetäydyimme turvaan sisätiloihin. 4. päivä
Aamiainen oli tarjolla puoli kahdeksalta, melkein ehdimme ajoissa, mutta meillä olikin pisin kävelymatka. Mittasin sen seuraavana päivänä GPS:n avustuksella, mökiltä numero 13 päärakennukseen on 550 metriä ja ylämäkeä 40 metriä. Aamiaisen jälkeen otimme maisemakuvia terassilta, ennen kuin puoli yhdeksän aikaan lähdimme päivän safariajolle. Ajo suuntautuisi länttä kohti pitkin Suuren Ruahajoen rantamia. Puolen päivän aikaan olimme päässeet lounaspaikalle kohtaan, jossa Mwagusijoki yhtyy Suureen Ruahajokeen. Ennen lounaalle ryhtymistä piti kuvata puussa olevaa pythonia. Vähän aikaa kiepillä oltuaan se hermostui valokuvaajista ja lähti verkkaisesti kohoamaan kohti puunonkaloa. Lounaskatos oli samaisen puun juurella, joten syödessä piti toisella silmällä tarkkailla, ettei lounaalle tullut kutsumatonta vierasta. Lounaan jälkeen lähdimme palailemaan takaisin päin pitkin joen vartta. Matkalla löysimme kuuden aikuisen ja seitsemän pennun leijonalauman. Saimme saarrettua lauman kahdella safariautolla. Emot hermostuivat nopeasti kutsumattomiin vieraisiin ja siirtyivät kauemmas makaamaan, mutta pennut jäivät poseeraamaan kameroille. Matkan varrella alkoi tummia pilviä kerääntyä etelän suunnalla olevien kukkuloiden taakse. Ukkoskuuro näytti olevan tulossa salamoinnista päätellen, joten kiristimme tahtia. Vähän ennen Msemben päämajaa näimme kaukana apinanleipäpuun alla makoilevan leijonalauman, jossa oli parisenkymmentä yksilöä. Sadekuuron reuna saavutti meidät hieman ennen lodgea, joten laskimme autosta vasemman puolen suojakankaan alas. Tihkusateessa saavuimme lodgelle, jonne pysähdyimme sadetta pitämään ja nauttimaan virvokkeita. Sateen hetkeksi tauotessa lähdimme mökkejä kohti, minne ehdimme juuri ennen seuraavaa sadekuuroa. Sekään kuuro ei ollut pitkä, joten puolen tunnin jälkeen sade loppui. Sateen jälkeen ilma oli viileämpää ja raikasta, joten oli aika lähteä pienelle kävelyretkelle joen rantaan. Kävelyretken jälkeen palasimme mökille odottelemaan illalliskuljetusta, joka tällä kertaa saapui jopa hieman etuajassa. Maasain kello taisi edistää tai askel oli odotettua nopeampi. Illallinen meni totutulla rutiinilla, jonka jälkeen maasaioppaat taluttivat meidät mökeille ja yötoimet kutsuivat. 5. päivä
Seuraava aamiainen aloitettiin jo seitsemältä ja kahdeksalta olimme malttamattomina istumassa autoissa. Aamupäivän safariajo suuntautui lodgelta pohjoisen suuntaan kohti Kimiramatongekukkulaa. Suuren Ruahajoen rannalta löytyi impaloita, seepramangusteja ja oliivipaviaaneja. Matkan varrella vastaan tuli lisäksi muutamia isokuduja ja kirahveja, mutta aika kului enimmäkseen vain maisemia ihaillen. Autossa ollut maasaiopas tosin alkoi pysäytellä meitä jokaisen pikkulinnun kohdalla. Olimme juuri ylittäneet Mwagusijoen kuivan hiekkauoman, kun saimme radion kautta vihjeen lähellä olevista ruokailevista leijonista. Auto vain ympäri ja lähdimme etsimään niitä ja löysimmekin ne vartin kuluttua melko läheltä tietä. Paikalla oli muutaman leijonan lauma ja puhvelin ruho. Lämpötila oli liian kuuma syömiseen, joten leijonat vain puuskuttivat varjossa. Auringossa kypsyvästä raadosta leijaili mehukas tuoksu ilmoille. Jätimme leijonat rauhaan ja siirryimme vähän matkan päähän Mwagusijoen rannalle pitämään juomataukoa. Samalla keksittiin, että tässä olisi hyvä paikka ottaa ryhmäkuvia. Toinen safarikuljettajista joutui toimimaan valokuvaajana, jolle kaikki antoivat kameransa. Vähän siinä nappuloita ja zoomeja ihmeteltiin, mutta kuvia syntyi. Lähdimme jatkamaan eteenpäin, kunnes radiossa huudeltiin taas, että jotain näkemisen arvoista olisi tarjolla. Käännyimme ympäri ja lähdimme painamaan vauhdilla takaisinpäin. Tien sivusta löytyi jonkun muun safariporukan auto, jonka ihmiset viittoilivat jonnekin pusikon suuntaan. Meidän ryhmän toinen auto näki siellä vilauksen leopardista, meidän auto ei ehtinyt sitä huomata. Ajoimme joen rantaan ja katselimme siinä aikamme. Sitten meidän auton maasaiopas sanoi kuskille, että nyt lähdetään tuosta yli. Jokitörmä oli useamman metrin korkuinen ja melko jyrkkä. Alamäki meni hyvin, mutta kun auto oikeni taas vaakasuoraan, jäimme takapuskurista kiinni joenpenkkaan. Renkaat sutivat kuivassa hiekassa ja hetken näytti että jumissa ollaan. Toisen auton kuski huuteli takaa ohjeita, että pitää laittaa vetolukot kiinni. Nelivedolla siitä sitten päästiin jatkamaan yli kuivan hiekkaisen jokiuoman. Vastarannalla noustiin samanlainen jyrkkä törmä ylös ja lähdettiin pujottelemaan puskissa. Täällä etelän puistoissa ei niin tarkasti seuratakaan kansallispuiston sääntöjä, jotka kieltävät tieltä poikkeamisen. Löysimme joen toiselta puolelta tieuran, jota pitkin kaarsimme takaisin lännen suuntaan. Tämän lenkin aikana ei leopardista kuitenkaan näkynyt vilaustakaan. Ylitimme taas Mwagusijoen, tällä kertaa helpommasta paikasta ja palasimme takaisin alkuperäiselle reitille. Käännyimme kohti etelää, tällä kertaa Kimiramatongekukkulan länsipuolelta. Matkan varrella näkyi joitakin kirahveja ja seeproja, ennen kuin palasimme lodgelle lounastauolle. Lounas- ja levähdystauon jälkeen lähdimme vielä pienelle iltapäivän safariajolle. Kiersimme tuttua joenvarsitietä lodgelta pohjoiseen ja käännyimme puiston päätien suuntaan kohti joenrannassa olevaa taukopaikkaa. Siellä pidimme juoma- ja valokuvaustauon. Etelän suunnalta oli tulossa taas tummia pilviä. Illan jo hämärtyessä palasimme takaisin lodgelle, jonka terassilta ehdimme ottaa vielä muutaman auringonlaskukuvan juuri ennen pimeyden laskeutumista. Illalliselle päästiin taas maasaioppaan taluttamana. Illallisen jälkeen oppaat lähtivät taluttamaan porukoita mökkeihin. Jäimme hetkeksi odottelemaan kuljetusta, kymmenen minuutin kuluttua länsimainen hermo petti ja lähdimme ominpäin polkua pitkin. Kyllähän jo kolmantena iltana osaa kulkea merkattua polkua pitkin. Pääsimme melkein puoleenväliin, ennen kuin meidät saavutti puuskuttava maasaiopas, joka johdatti sitten loppumatkan mökille. 6. päivä
Aamulla pakkasimme tavarat kasaan lähtöä varten. Aamiainen oli seitsemältä ja kahdeksaan mennessä olimme valmiita lähtemään eteenpäin. Mutta emme menneet suoraan lentokoneelle, vaan lähdimme toiseen suuntaan pitkin joen vartta. Kovinkaan pitkälle emme ehtineet, ennen kuin radiosta huudeltiin uutta aikataulua lentokoneen saapumiselle, joten meidän täytyi kääntyä takaisinpäin. Tässä vaiheessa aloimme myös vakuuttua siitä, että Ruahan yleisin lintu on kapustatrappi. Ainakin sillä perusteella, millä meidän autossa matkannut maasaiopas niitä esitteli. Muutama ensimmäinen havainto menee ihan alkuinnostuksella ja tulihan niistä otettua kuviakin, mutta loppuvaiheessa ei enää jaksanut olla edes kohtelias ja niille tuli vain viitattua kintaalla. Keksimme hyvän mainoslauseen matkaoppaaseen: "Ruahan kansallispuisto on tunnettu eritoten lukuisista kapustatrapeistaan." Kymmenen aikaan kävimme juomatauolla joen varressa olevalla näköalapaikalla. Sieltä jatkoimme kierrellen ja kaarrellen hitaasti kohti kiitorataa. Sitten kuulimme lentokoneen äänen ja ehdimme juuri samaan aikaan kiitoradan päähän, kun tuttu Foxin kone laskeutui. Lentokentällä tuli jopa ruuhkaa, kun heti perään laskeutui toinenkin pikkukone. Ahtauduimme koneeseen, rullasimme kiitoradan toiseen päähän jossa käännyimme ympäri ja nousimme ilmaan kohti itää. Lento Selousiin kesti puolitoista tuntia ja navigaattori keräsi matkaa yli 370 km. Safariautolla samaan matkaan olisi pitänyt varata koko päivä ruokataukoineen, kyllä lentäminen Afrikan savannien yllä on paljon mukavampaa.
|