| [Safari] |
Selousin riistansuojelualue |
jatkuu: [Dar es Salaam] |
| [Ohjelma] |
6. päivä
Viimeisen puolen tunnin lennon aikana olimme Selousin riistansuojelualueen yläpuolella. Rufijijoki erottuu kaukaa ja kasvillisuus muuttuu sitä vihreämmäksi, mitä lähemmäs rannikkoa saavutaan. Laskeuduimme joen rannassa olevalle Mtemeren portin kiitoradalle. Koska lento oli etuajassa, meidän täytyi hetkisen odotella kyytiä leirille. Lopulta safariautot saapuivat ja pääsimme noin kilometrin ajon jälkeen Rufiji River Campin pihalle. Lounasta odotellessa oli hetki aikaa istahtaa ja ihailla Rufijijokea, joka virtasi leveänä aivan leirin vieressä. Majapaikan 20 telttaa sijaitsevat korkealla törmällä aivan joen rannalla. Leirillä oli myös tarjolla uima-allas ja kun ilmakin tuntui täällä olevan tukalan kuumaa, niin pitihän sitäkin sitten testata ennen seuraavaa ohjelmaa. Iltapäiväksi ohjelmassa oli joko safariajoa tai jokiveneilyä. Jakaannuimme kahteen ryhmään, neljän hengen porukka lähti autoilemaan ja loput seitsemän plus matkanjohtaja lähdimme veneilemään. Laskeuduimme lodgelta alas hiekkaiselle joenrannalle ja astuimme katettuun jokiveneeseen, jolla lähdimme kohti yläjuoksua. Joella näkyi virtahepojen päitä, jotka painautuivat pinnan alle niitä lähestyttäessä. Hiekkasärkillä oli krokotiileja lepäilemässä. Välillä menimme joen rantatörmän viereen katselemaan lintujen pesimistouhuja. Keskellä jokea olevalla hiekkasärkällä näimme goljathaikaran ja kiljumerikotkan kaksintaistelun reviiristä. Olisi luullut, että tukevarakenteinen kotka pöllyttää mennen tullen rimppakinttuisen haikaran, mutta mitä vielä. Haikara hyökkäsi päälle niin voimakkaasti, että kotka oli välillä hiekassa selällään hätää kärsimässä. Lopulta kotka luovutti ja jäi tuijottamaan haikaraa tuimasti muutaman metrin päähän. Safariajoon verrattuna jokiveneily oli melkoisen verkkaista menoa. Ei tarvinnut puristaa penkistä kiinni, että pysyi kyydissä. Vaikka joella tuulikin jonkin verran, ilma oli tukalan kuumaa. Oli myöhäinen iltapäivä, aurinko porotti matalalta ja heijastui veden pinnasta. Joella oli pyörteisiä virtauksia ja vedestä törrötti puiden juurakoita. Aina välillä perämoottori kolahti johonkin vedenalaiseen karahkaan. Yhden kerran tössähdettiin pohjahiekkaan kiinni, josta päästiin irti seipäällä työntämällä ja siirtämällä painoa veneen takaosaan. Vähän matkan päästä löysimme ison parven pelikaaneja, jotka pitivät taukoa joen keskellä. Rannan läheisyydessä kasvaa palmuja paikka paikoin, jotkut jopa suoraan vedestä. Kuivuneet pystyssä törröttävät rungot ovat kuin luonnon omia väylämerkkejä. Lähellä rantaa näimme muutamia impaloitakin, mikä se sellainen safari on etteikö niitä nähtäisi. Ilta alkoi jo hämärtyä, muutaman auringonlaskukuvan jälkeen kiirehdimme takaisin leirille. Siellä oli iltavalaistus saatu käynnistettyä, joten pääsimme kelmeästi valaistua polkua pitkin teltoille, jossa aloimme valmistautumaan illalliselle. Safariajolla ollut porukka oli saanut bongattua savannikoirat, joten seuraavan päivän ajolle jäisi jotain tavoiteltavaa. Illallinen oli tarjolla kahdeksan aikoihin, sitä ennen piti viedä pari akkua ladattavaksi baaritiskin vieressä sijaitsevalle latausasemalle. Siellä olikin jo kaikenlaisia vilkkuvia laitteita imemässä dieselgeneraattorin tuottamaa energiaa. Illallisen jälkeen meille näytettiin kuinka maasait tekevät tulen kahdella puunkappaleella. Baarin edustalla tehtävä näytös on vähän erilainen luonteeltaan, kuin oikeassa kylässä tapahtuva esitys. Sytytys kävi niin nopeasti ja lopputulos jäi kuitenkin vain savun asteelle, että suurin osa yleisöstä ei ehtinyt edes reagoida asiaan. Esityksen jälkeen oli aika vetäytyä yöpuulle, jonne pääsimme taas maasaiden saattelemana. Aamuyön aikana oli norsu käynyt vähän rapistelemassa telttojen takana. 7. päivä
Teltassa nukkuessa ei Afrikassa tarvitse koskaan herätyskelloa, se tuli taas todistettua. Tuntia ennen auringonnousua, eli puoli kuudelta alkaa aamuhämärässä sellainen mekkala mihin herää varmasti. Hyönteiset, linnut ja sammakot pitävät siitä huolen kukin vuorollaan. Aurinko tupsahtaa esiin puoli seitsemältä. Telttojen edessä alhaalla joen varrella liikkui vesiantilooppeja, jotka olivat viettäneet yötään hiekkasärkillä turvassa pedoilta. Lämpöä aamulla oli jo 26 astetta, joten täällä ei ainakaan kylmä pääsisi yllättämään. Aamiaisen jälkeen kello kahdeksan lähdimme koko päivän kestävälle safariajolle. Lähdimme ensin päätietä kohti luodetta ja teimme koukkauksia sivuteitä pitkin. Välillä ajoimme aivan rantoja pitkin ja tieurien välissä eläimiä etsien. Koska Selous on riistansuojelualue, täällä saa ajaa myös teiden ulkopuolella. Maasto on suurimmaksi osaksi sen verran tasaista ja kuivaa, että siellä pääsee hyvin etenemään. Ainoastaan tiheimmät pusikot joudutaan kiertämään. Eräästä pusikosta löysimme ryhmän leijonia. Tavalliseen tapaan ne ottivat meidät vastaan melko rennolla otteella, eli liikettä ei paljoa näkynyt vaikka pusikot ryskyen ajoimme niiden viereen. Vähän matkan päässä takanamme urosleijona karjahteli ilmoittaen reviirinsä hallinnasta. Vähän ennen kymmentä saimme ensimmäiset havainnot savannikoirista. Tapasimme neljän koiran lauman, joka jolkotteli rauhallisesti autojen ympärillä. Näitä ei ihan joka paikassa pääse näkemään, onhan savannikoira kaikkein uhanalaisin suurpeto. Näiden sinapinkeltaisten ja kirjavien eläimien näkeminen ensimmäistä kertaa oli tämän safarin huippuhetki. Savannikoirat jatkoivat eteenpäin ja katosivat pensaikkoon. Lähdimme koukkaamaan vasemmalta niiden etupuolelle, hetken vaikutti siltä että ne katosivat, kunnes yhden pusikon takaa saimme niistä näköhavainnon. Tällä kertaa ne jäivät pitkäksi aikaa hyviin asemiin keskelle vihreää kukkamerta ja kamerat lauloivat sarjatulta. Koko ajan ne tarkkailevat valppaana ympäristöään ja kun lauman johtaja päätti, niin kaikki lähtivät samaan suuntaan. Kiersimme rannan kautta takaisin päin ja löysimme ne vielä lepäilemästä puun alla. Hetken ne siinä malttoivat hengähtää, ennen kuin lähtivät taas jolkottelemaan eteenpäin. Savannikoirat voivat liikkua kymmeniä kilometrejä päivän aikana, joten samalla paikalla niitä tapaa harvoin. Matkan varrella tavattiin harvakseltaan pieniä ja arkoja kirahviryhmiä. Pidimme juomatauon Siwandajärven rannalla. Vesistöjen ääreltä löytyi paljon rannassa kahlaavia lintuja. Kävimme erään pienen lammikon rannalla ja siellä olikin varsinainen lintushow käynnissä. Pelikaanit käyskentelivät arvokkaasti vedessä, iibishaikarat kalastivat ja aina kun joku sai saalista, marabuhaikarat hyökkäsivät paikalle varastamaan saaliin. Yhden aikaan pysähdyimme pikniklounaalle Nzelekelajärven rannalle, jossa autonkuljettajat pystyttivät meille oikein retkipöydän pöytäliinalla varustettuna. Lounaslaatikoiden sisältö katosi ahnaisiin suihin ja pidimme pientä ruokalepoa ennen kuin jatkoimme safariajoa. Jatkoimme päätietä vielä hetken aikaa eteenpäin, ennen kuin lähdimme palaamaan takaisin kohti leiriä. Iltapäivän kuumuudessa eivät eläimet juurikaan liiku, joten havainnot niistä jäivät satunnaisiksi. Pensaikkoinen maasto kätkee tehokkaasti arat eläimet, joten välillä mennään pitkiäkin hetkiä ilman mainittavia havaintoja. Vesistöjen ääreltä löytää parhaimmat eläinhavainnot, kuten pienen norsulauman, joka piti ruokailuhetkeä rannan pusikossa. Viiden aikaan palasimme lodgelle ja koko päivän autossa kykkimisen jälkeen oli uima-allasta mahdotonta vastustaa. Iltakuvat tuli otettua teltan edustalta auringonlaskun aikaan. Illallinen meni edellisenä iltana opitulla rutiinilla. 8. päivä
Aamun ohjelmaan oli valittavana joko safariajoa tai sitten jokiveneilyä. Tällä kertaa meidän kuuden hengen autokunta lähti jatkamaan autoilua ja toinen porukka kaappasi matkanjohtajan mukaansa jokiveneilyyn. Tunnin ajelun jälkeen tapasimme suuren norsulauman, niitä ei täällä tiheästi kasvavalla alueella näe kovinkaan usein, vaikka Selousissa niitä on enemmän kuin missään muualla Itä-Afrikassa. Suurin osa eläimistä lymyilee Rufijijoen eteläpuolella, missä ei ole teitä. Kiertelimme vesistöjen äärellä, virtahepoja ja krokotiileja näkyi toisinaan. Kirahveja tuli välillä vastaan, mutta suurin osa oli niin arkoja etteivät suostuneet kunnolla kuvattaviksi. Pienet seepraryhmät olivat vielä tätäkin arempia. Palasimme samalle paikalle, missä edellisenä päivänä tapasimme savannikoirat ja suureksi yllätyksemme ne lepäilivätkin saman puun juurella. Tällä kertaa niillä ei ollut kiirettä minnekään, joten vietimme pitkän tovin niitä seuraten. Pidimme juomatauon Siwandajärven rannalla ja samalla näimme toisen porukan jokiveneen järven toisella laidalla. Jatkoimme eteenpäin, mutta kun lämpötila alkaa kohota taas yli 35 asteen, ei eläimiä juurikaan näy liikenteessä. Palasimme kohti leiriä, jossa oli ohjelmassa lounastauko, uima-altaaseen pulahtaminen ja valokuvausretki lähialueella. Vihermarakatit viihdyttivät meitä telttojen lähiympäristössä ja uima-altaalla niitä sai hätistellä pois tavaroiden kimpusta. Iltapäivän safariajolle lähdettiin taas kahden autokunnan vahvuudella. Etenimme tuttuja safariteitä pitkin, kunnes saatiin hälytys radiopuhelimella. Lähdimme jännityksen kohotessa kiitämään läpi pusikoiden. Jotain hienoa olisi toivottavasti luvassa. Erään pusikon varjosta löytyi sittenkin vain lauma leijonia. Niitä tällä reissulla tuli nähtyä ihan tarpeeksi, leijonakuvia alkoi olla ihan riittävästi. Jatkoimme lauman ääreltä eteenpäin ja löysimme rannalta vähän matkan päästä pari naarasleijonaa lisää. Vaikka kuvia niistä oli enemmän kuin tarpeeksi, ei tällaista hyvää iltapäivän auringonvaloa voinut jättää hyödyntämättä. Matkalla takaisin leirille päin, koukkasimme vielä päätien koillispuolelle, jossa olikin vähän avarampaa mastoa eikä niin pensaikkoista. Tämän safarin aikana meillä ei ollut omia nimettyjä kuskeja, vaan saimme aina vaan jonkun joka sattui olemaan käytettävissä. Tällöin safariajelut painottuivat vähän liikaa eri kuskien omien vakiosuosikkireittien mukaan, sen sijaan että sama kuski olisi voinut näyttää meille eri reittejä eri safariajolla. Iltamenot alkoivat tässä vaiheessa olla rutiinia, mutta reissun viimeinen safari-ilta toi pientä haikeutta ilmaan. Juuri, kun tähän kuumuuteen alkaa tottua, pitää lähteä pois. 9. päivä
Heräsin aamuhämärissä puoli kuuden aikaan oksien rasahteluun. Kurkistelin teltan hyttysverkkojen läpi, aluksi ei näkynyt mitään, mutta sitten huomasin norsun tumman hahmon parinkymmenen metrin päässä joen rannalla. Siellä se tallusteli kaikessa rauhassa ja katkoi välillä puiden oksia kerätäkseen syötävää. Se jatkoi matkaansa vasemmalle kohti muuta telttarivistöä, meidän teltta oli oikeassa laidassa rivin viimeisenä. Puoleen tuntiin ei kuulunut mitään, mutta sitten alkoi telttojen takana kuulua kuivien lehtien kahina. Pari suurta oksan raksahdusta paljasti, että norsu oli lähestymässä. Lopulta norsu tuli kahden teltan välille, etäisyyttä siihen oli parhaimmillaan pari metriä. Ei se mikään täyskasvuinen ollut, mutta riittävän isokokoinen kun sitä katselee alaviistosta teltan hyttysverkon läpi. Se kävi haistelemassa naapuriteltan ympäristöä, siinä oli päivällä ollut marakateilla hedelmien tähteitä. Hetken siinä oltuaan se sai tarpeekseen ja lähti verkkaisesti takaisinpäin. Tarkkailin sitä vielä kylpyhuoneesta samalla, kun aurinko teki jo nousuaan. Ihan mukava viimeisen safariaamun herätys. Aamiaisella kuulimme, että meidän lentomme lähtisi aiottua myöhemmin, joten Dar es Salaamin kaupunkikierroksen sijasta meillä olisi ohjelmassa vielä yksi safariajo. Tässä vaiheessa ei kenelläkään ollut vielä kiirettä kaupunkiin, joten ajelulle siis. Ehdimme kiertää Nzelekelajärvelle saakka. Ajon aikana löytyi vielä yksi leijonalauma. Bongasimme reissun toisen täplähyeenankin, niitä näkyi loppujen lopuksi yllättävän harvoin. Lopulta palasimme leirille, jossa pakkasimme tavarat, nautimme lounasta ja lähdimme kohti Mtemeren kiitorataa. Toinen lentokone, tosin saman mallinen Cessna 208B Grand Caravan, odottelikin siellä jo valmiina naispilotteineen. Ahtauduimme koneeseen ja rullasimme kiitoradan päähän. Käännöksen yhteydessä koneen toinen laskuteline upposi pehmeään ja kosteaan maahan. Tarvittiin lisää kierroksia koneeseen ja ylimääräinen pyörähdys ennen kuin pääsimme irti. Nousimme ilmaan ja lensimme suorinta tietä Dar es Salaamin kentälle, jonne laskeuduimme puoli viiden jälkeen.
|